Viime viikko tuntui olevan itselläni yhtä haipakkaa, minkä jälkeen tuli totaalinen pysähdys pariksi päiväksi. Nyt, viikko ennen joulua, on hyvä muistella, miten otin kiireiden keskellä hengähdystauon kaikesta. Normaalisti tähän aikaan vuodesta olen käynyt joulukonsertissa, mutta nyt halusin jotain erilaista. Lähdinkin ystäväni kanssa Vaasaan kaupunginteatteriin katsomaan Carmen-oopperan avoimia harjoituksia.

Aikoinani asuessani Vaasassa tapanani oli käydä teatterissa melko säännöllisesti. Avoimiin harjoituksiin pääsy on aina mielenkiintoista, siinä ollaan tirkistelykulttuurin äärellä tarjoten samalla jotain lisää normaaliin asiakaskokemukseen genreen vihkiytyneelle harrastajalle. Poikkeuksena edellisiin näkemiini harjoituksiin, Carmen veti jo harjoituksissaan salin lähes täyteen. Enkä ihmettele, lavalla ja tiimissä ylipäätään on taidokkaita tekijöitä. Oopperan nimiroolissa Carmenina esiintyvät vuoroin tunnetut mezzosopraanot Essi Luttinen ja Merja Mäkelä. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään Heikki Halinen, Hedvig Paulig, Heikki Kilpeläinen ja Markus Nykänen. Carmenin kapellimestarina taas toimii Jonas Rannila sekä teoksen ohjauksesta vastaa Juulia Tapola.

Itse asiassa harjoituksissa oli virkistävää nähdä juurikin Tapolan liikkuvainen ohjaustyyli. Hän oli mukana kohtauksissa kuin itse eläisi kyseistä tilannetta. Oli myös mielenkiintoista havaita, millä tavalla henkilön ilmaisutapa, elekieli ja laulutyyli vaikuttavat saatavaan tunnelmaan, kun molemmat Carmenin nimiroolinesittäjät treenasivat tietyn kohtauksen esityksestä laulettavien repliikkien ja askelkuvioiden ollessa samat.

Vaikka vielä esitysasut olivatkin puvustamon ompelukoneissa, verevä ja kiihkeä tarina oli hyvin jo aistittavissa. Tarinassa on tunteita, toimintaa ja kohtalokkaita elämänpolkuja. Myös mukaani tullut oopperaan vähemmän vihkiytynyt ystäväni oli vaikuttunut. Hän totesikin avoimien harjoitusten jälkeen esityksen olevan mieletön.

Avoimissa harjoituksissa oli käsittelyssä toinen näytös nelinäytöksellisestä teoksesta. Työryhmälle tämä oli vasta kymmenes harjoituskerta yhdessä, mutta työ oli hyvällä mallilla. Lähinnä harjoituksissa mietittiin joitain askelmerkkejä ja henkilöiden paikkoja sekä asentoja. Lavalla oli myös paljon ihmisiä, sillä mukana olivat esittäjien lisäksi muun muassa Vaasan Oopperan kuoro. Muuta ottamani kuva harjoituksista löytyy instagram-profiilistani @kiharapilvenaltaofficial.

Harjoituksen kokeminen oli niin inspiroiva ja innostava, joten hankin lipun jo tammikuun esitykseen. Tämä hieno teos tulee ensi-iltaan 10. tammikuuta, eli heti arjen alettua vuoden alussa, eikä näytöksiäkään ole kuin kolmetoista! Tällä hetkellä on vielä mahdollista ostaa lippu tarjoushintaan, kun nyt sitä myydään viisi euroa halvempaan hintaan. Eikä huolta, vaikka esityksessä lauletaan ranskaksikin, tekstitys toimii lavan yläpuolella. Lippu Carmeniin on aivan oiva joululahjakin!

Carmenin libreton ovat kirjoittaneet Prosper Mériméen novellin pohjalta Henri Meilhac ja Ludovic Halévy. Carmen kertoo intohimoisesta ja modernista naisesta, joka pyrkii kohti vapautta. Don Jose rakastuu vahvaan ja vaaralliseen Carmeniin, mutta vapaan naisen tunteet eivät ole kahlittavissa. Kun kuuluisa toreadori Escamillo saapuu Sevillaan, ja Carmen jättää Don Josén, on kolmiodraama käsillä. Kuitenkaan mustasukkainen Don Jose ei suostu luopumaan rakkaudestaan.  Carmenissa taistellaan ja juonitaan vapauden puolesta, sillä henkilöille se on kaikkein tärkeintä.

Carmen on monen eri tahon yhteisprojekti: Vaasan kaupunginteatteri tuottaa oopperan yhteistyössä Vaasan kaupunginorkesterin kanssa. Mukana yhteistyössä ovat myös Vaasan Oopperan kuoro, Vaasan Oopperayhdistys, Kuula-opiston lapsikuoro, Centria-ammattikorkeakoulu ja Yrkeshögskolan Novia.

• kokeilla
• pyytää apua ja 
• menestyä.

• rehellinen ja
• valmis muutoksiin.

• saa mokata.

MTK-Pirkanmaan Hämeenkyrön yhdistys järjesti maatalouden tulevaisuutta käsittelevän seminaarin Auringonlaskusta auringonnousuun. Otsikossa on useampi merkitys: Tunnetusti maanviljelijät ja muut maa- ja metsätalouselinkeinoa työkseen toteuttavat ovat käänteisesti töissä kukonlaulusta pimeyteen. Seminaarin ensisijaisena tarkoituksena oli löytää toimia, miten maataloudesta saadaan auringonnousun ala. Puhujina toimivat MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sekä maa- ja metsätieteiden tohtori, dosentti, LähiTapiolan kehityspäällikkö Sami Myyrä. Heidän puheenvuorojensa jälkeen oli keskustelua aiheesta seminaariväeltä tulleiden kysymyksien ja kommenttien perusteella.

Vaikka aihe onkin tärkeä, tein myös mielenkiintoisia huomioita seminaarin info-osuuksista, aiheen esilletuomisesta ja näkökulmista. Huomattavinta oli, että tulevaisuudesta puhuttiin eilisen termein, tämän päivän tiedoin ja nykyiseen elämään rinnastaen. Oikeastaan tätä huomiotani rinnasti Sami Myyrän esiin nostama näkökulma keskustelun suppeudesta, sillä hänen esimerkissään sirkkojen tuotannosta ei puhuta samalla tavalla kuin vaikkapa kotieläintuotannosta, sillä sirkkatuotannolle ei ole määritelty samankaltaisia säännöstöjä kuin kotieläintiloille. Myyrä heittikin, että miksei kukaan kysy paljonko sirkan paskaa saa levittää hehtaarille.

Marttila sparrasi viljelijöitä uskomaan parempaan huomiseen. Hän puhui paljon nykytilanteesta ja siitä, miten maanviljelyyn liittyvät juuret ja historia. Suomalaisen ruuan turvallisuus ja ekologisuus ovat maailman kärkeä. Tämän pitäisi tuoda lisäarvoa niin meillä kuin muualla. Maanviljely on optimistien ammatti, jota toteutetaan lähtökohtaisesti sukupolvesta toiseen niin, että ajatuksena on jättää tila paremmassa kunnossa seuraavalle sukupolvelle, mitä itse sen on aikoinaan saanut. Marttila mainitsi viisaasti, että suomalaisen ruuan tarina on kirjoitettava uuteen muotoon. Hän myös kannusti illan aikana MTK:n jäseniä jakamaan sosiaalisessa mediassa maatilan arka. Näin saataisiin kuluttajia näkemään kotimaisen ruuantuotannon hyvyys. Samoilla linjoilla oli myös Sami Myyrä, joka ensin näytti millaisia uutisia mediassa on ollut tämän vuoden aikana tähän asti ja millaisia ovat olleet viljelijöiden ja MTK:n edustajien kommentit kustakin tilanteesta. Toki vuoden erikoisuus – kuiva kesä – teki uutisista negatiivisia, mutta pessimistinen uutisointi ei ainakaan edistä asiaa.   

Osaltaan synkällä uutisoinnilla on kerrottu kurjasta tilanteesta, mutta ”kuivuuspaketin” aikaansaamiseksi on MTK:n pitänyt korostaa tilannetta entisestään. Tämä kuitenkin aiheuttaa Myyrän mukaan sen, että ihmiset eivät usko maatalouden kannattavuuteen elinkeinona, nuorten kiinnostus alaan hiipuu, eikä investointeihin uskota. Hän informoi, kuinka Uudessa-Seelannissa lähetetään parhaaseen katseluaikaan maatalouden viikkokatsaus, Farmer’s Week, joka kertoo maatalousalan viikoittaiset uutiset. Hän peräänkuuluttikin maatalouspolitiikan kirkastamista. Tämä liittyy mielestäni siihen, minkä Marttilakin nosti, ruuantuotanto tarvitsee tarinan uudelleenkirjoittamista, sekä siihen havaintooni miten tulevaisuus-keskustelussa ei huomioida tilannetta tulevaisuudessa tästä puhuttaessa. Sanoihan Marttilakin illan aikana, että EU katsoo enemmän menneeseen kuin tulevaan. Kuitenkin Suomessa keskustelu maatalouden ja maaseutuelinkeinojen tulevaisuudesta on jämähtänyt tämän päivän ratkaisuihin.

Toisekseen MTK on tällä hetkellä niin selkeästi edunvalvontajärjestö, että seminaarin aluksi Marttilan tuli kertoa kuulijoille, mitä kaikkea he ovat saaneet jäsenmaksuilleen vastinetta. Juuri edunvalvonnan takia huonoa tilannetta korostetaan entisestään. MTK tarvitsisi mielestäni brändiosaston, joka edunvalvonnasta erillisenä kertoisi agraarituotannon myönteisiä ilmiöitä, ruuantuotannon alkujuurien tarinaa ja koko maaseutuelinkeinojen monimuotoisuutta. Tuo yksikkö voisi tukea maaseututoimijoita informoimaan kiinnostavasti arjestaan, yrityksestään ja toiminnastaan. Siinä, missä edunvalvontapuoli antaa kommentteja maatalouspolitiikkaan liittyen, brändiyksikkö kertoisi sitä auringonnousun tarinaa pärjäämisestä, onnistumisesta, monipuolisuudesta ja hyvistä seikoista. Lisäksi se olisi ehdottomasti osana auraamassa taivasta suomalaisen ruuan viennille maailmalle kuvaillen tuotteiden puhtautta, turvallisuutta ja ekologisuutta, joita myös ulkomaalaisille kuluttajille markkinoidaan biopalvelutuotteiden osalta.

Ruoka-alan ja maatilojen rakennemuutoksen yhteydessä on myös pohdittava millainen tulorakenne ruokatuotannossa, ja agraarituotannossa ylipäätään, tulevaisuudessa voisi olla. Sami Myyrä pohti hiilensidonnan tulojen mahdollisuutta, jolloin kuluttaja voisi ostaa tietyltä metsäomistajalta hyvän omantunnon lentomatkansa aiheuttamasta hiilijalanjäljestä. Toisaalta hän pohti kuinka huimasti noussutta pellonhintaa voisi hyödyntää tuloiksi omistuksen säilyessä. Vaikka aktiiviviljelijöiden osuus pienenee tulevaisuuteen päästessä, biotalouden raaka-aineet ovat maa- ja metsätaloudessa. Lisäksi vain maaseudulla voidaan tuottaa biotalouden palveluita.

Purkaessani tilaisuuden antia tekstiksi ymmärsin olosuhteeseen sopivan hyvin muotoilun menetelmiä hyödyntävän tilaisuuden, jossa tuotetaan maatalouden ja maaseutuelinkeinojen tulevaisuuteen liittyviä ratkaisuja tulevaisuuden tarpeet huomioiden ilman kytköksiä nykyajan toimintoihin ja rakenteisiin. Tarkoittaako esimerkiksi robottiautojen tuleminen sitä, että peltolohkolta toiselle siirtymiseen vaaditaan robottitraktorit, jotka hoitaisivat kokonaan maanmuokkauksenkin? Marttilakin painotti, että uusi teknologia on entistä paremmin kytkettävä maatalouden kehittämiseen. Toisaalta nykyajassakin on vielä paljon ongelmia ratkottavana, jotta maassamme olisi edes toimiva, kaikki toimijat huomioiva ruokatuotantoketju. Marttila peräänkuulutti ruoka-alan muutosta, jossa muutkin ruoka-alaan liittyvät osapuolet olisivat mukana toteuttamassa tätä yhteistyössä. Tämä onnistuu vain ymmärtämällä kaikkien asianosaisien olevan samassa veneessä ja löytämällä yhteisen kielen saadakseen kollektiivisen suunnan kohti tulevaisuutta.   

Nykyään erilaisia messuja, tapahtumia ja seminaareja järjestetään kullekin alalle yhtä tiheään kuin sieniä syysnurmella. Näihin otetaan puhujiksi alan parhaita ja / tai muuten mielenkiintoisia henkilöitä, jotka tavalla tai toisella voivat vähänkään liipata kyseiseen alaan liittyvää aihetta jostakin näkökulmasta.

Itse osallistuin nyt toistamiseen Markkinointiviikon, Promoexpon ja Meetings & Events -tapahtuman messukokonaisuuteen. Opintoni, blogini sekä LinkedIn-artikkelit mielessäni keskityin kojukiertämisen sijasta enemmänkin seminaarien, paneelikeskusteluiden ja esitysten seuraamisiin. Sen lisäksi, että sain paljon kokonaistietoa tämän hetkisestä markkinoinnin ja tapahtumatuotannon kuvioista, huomasin eri tapoja tuottaa esiintymisensä. Voin jakaa nämä tavat neljään esiintymistyyliin:

1.  Itsensä esittelijä

2. Perusesityksen pitäjä

3. Tarinan vuoksi tarinoija ja

4. Innostaja.

Itsensä esittelijä kokee tilaisuuden olevan hyvä itsensä, osaamisensa ja / tai yrityksensä markkinoimiseen. Hän on rutinoitunut esiintyjä, joka mieluummin esittelee omia saavutuksiaan kuin oikeasti linkittää saamansa aiheen niihin seikkoihin, joita osallistujat ovat luulleet tulleensa kuuntelemaan, ja mitä ovat kuvitelleet saavansa otsikon perusteella. Itsensä esittelijä sanoo asioita päälle liimatusti, jotta esityksen seuraajat vain huomioisivat hänet. Perusesityksen pitäjä taas puhuu paljon, viljelee alan termistöä ja perustaa tietonsa faktoihin, mutta jälleen osallistuja kokee, ettei hyödy esityksestä yhtään mitään. Faktoja ja dataa ei liitetä vastauksina kysymyksiin: Mitä data tarkoittaa käytännössä, miten se vaikuttaa toimintaan ja miksi se oikeasti on oleellinen. Tarinan vuoksi tarinoija on aiheesta itse innostunut puhuja, joka ei ole miettinyt ajan kulua, hyppii aiheen osa-alueesta toiseen vain käydäkseen läpi mahdollisimman montaa asiaa, mitkä kiinnostavat ja innostavat häntä itseä. Hänen esityksensä on sekava, osia jää käymättä läpi, täynnä ajankulun stressaamista, eivätkä tarinat linkity mihinkään aiheeseen liittyvään. Innostaja taas puhuu aidosti ja selkeästi sitoen asiansa aiheeseensa. Hän ei mieti slideja ja on läsnä tässä ja nyt. ikään kuin aikaa ei olisi, mutta hän pysyy hyvin aikataulussa. Hänen tarinan sitoutuvat niin aiheeseen kuin niihin ajatuksiin, joita innostuja haluaa herättää kuulijassa. Hän näyttää selkeästi oman innostuneisuutensa aiheeseen tarttuvasti. Esityksen aikana katsojat ovat vapautuneita, hymyilevät, nauravat ja uskaltautuvat kysymään lisää aiheesta. Toki nämä tyylit voivat sekoittuakin. Koin messuilla esimerkiksi itsensä esittelijän tarinoijan ja perusesityksen pitäjän, joka nosti työhistoriansa tai yrityksensä kärkiasiakseen.

Osallistuin tässä taannoin markkinointiprosessia koskevaan seminaariin, jossa kerrottiin, että ihminen muistaa kyseisistä tilanteista kolmen viikon päästä helposti vain kymmenen prosenttia asiasta. Kun on muistin tukena jotain konkreettista, niin muistaa varmasti enemmän: Muistiinpanot, kuvia mielenkiintoisista kuvioista ja kaaviosta. Tarinoiva innostaja antaa enemmän – tunnejäljen. Tarinoiva innostaja on kaikista paras esiintyjä. Hän kuvailee tarinan avulla sitä, mikä ero on kahden toimintatavan välillä. Hän herättää tunteita, vapautunutta naurua. Kun Aleksi Salminen kuvasi konseptillista palvelutyyliä, hän toi esiin kassalla kuullun ”Saako olla jotain muuta?” -kysymyksen omituisuuden kertomalla, miten ystävänsä oli vastannut kysymykseen ”400 grammaa jauhelihaa, kiitos!”. Kuulijat naurahtivat, kun Salminen kuvasi kassan hämmentyneisyyttä vastaukseen. Tarinansa avulla Salminen ilmensi näkökantaansa, miten palvelukonseptointi poistaa wow-efektin asiakaspalvelusta. Jos hän olisi sanonut esimerkiksi, että ”minä tiedän asian olevan näin, koska olen ollut alalla xxx vuotta. Palvelukonseptointi tekee asiakaspalvelusta tylsää ja turruttavaa.”, ei monikaan yleisöstä sitä enää muistaisi. Mutta tuolla idean sisältävällä tarinallaan, hän varmasti herätti kuulijat niin, että moni muistaa sen vielä jouluostoksilla ollessaan kuullessaan tuon ”Saako olla jotain muuta?” -lauseen.

HP Parviaisen aiheen otsikkona oli Härmästä Hollywoodiin – Perse edellä puuhun. Tuo kuvaa niin Duudsonien tyyliä kuin matkaa. Yleisön yllätykseksi HP symbolisoi otsikon jälkimmäiseen osaan myös näkökulman vaihdoksen. Kun jokin ei toimi, niin vaihtaessa niin näkökulman kuin toimintatavan menemällä "perse edellä puuhun" eli toisella tavoin, tilanne muuttuu. Tämän hän sitoi niin Duudsonien tarinaan kuin ajatukseen, mitä tapahtuu ihmiselle kävellessä päin lasiovea. Jos joku sattuikin näkemään tuon nolottavan tilanteen, niin paikalta luikkimisen sijasta hymyily silminnäkijälle antaa oikeuden naurahtaa tilanteelle. Onhan tuo sivustaseuraajalle huvittavan näköistä. Samalla saat kontaktin toiseen ihmiseen. Mikä sen parempaa hektisessä elämässä, jossa ei edes katsota eteen, vaan kengän kärkiä tai luuria.

Tarinoilla näkökohtia tuovat innostajat ovat niin läsnä tilanteessa, että tulee kiireettömyyden tuntu. Slideja on vähän, niissä on vain tärkeimmät asiasanat, eikä niihin edes vilkuilla. Kuin ikuisuus olisi tässä ja nyt, vain esiintyjä ja yleisö. Kuin olisi ajattomassa kuplassa, jossa puhuja osaa asioita yhteen sitomalla luoda alusta loppuun etenevän miksi-kysymykseenkin vastaavan tarinallisen tuokion. Kaikki on selkeää argumentaatiota, jossa sanomassa kaikki esille tuodut seikat linkittyvät toisiinsa, ja kuulija pystyy nappaamaan omaan tilanteeseensa häntä hyödyntävät seikat.

Oikeastaan tarinoivan innostajan toiminta esityksen etenemisessä lähtee loogisesti samoin  askelin kuin  asiakasymmärryksen kerääminen – onhan esitys palvelua parhaimmillaan. Kaiku Helsingin palvelumuotoilujohtaja Elina Piskonen kertoi esityksessään Älä oleta! Palvelumuotoilun avulla teet markkinointiviestinnästä aidosti asiakaskeskeistä asiakasymmärryksen keräämisen olevan nelivaiheinen. Ensimmäisenä on tiedostettava kohderyhmät. Toiseksi on tutustuttava valmiisiin aineistoihin. Asiakasymmärryksen keräämisessä laatu on määrää tärkeämpi. Viimeisenä vaiheena on tarjota käyttäjälle helpot tavat toimia. Toisin sanoen esitykseen siirtäen on hyvä mietittävä kenelle puhuu, mistä puhuu, millä tavalla esittelee asiansa ja lopuksi tarjota seuraajalle suoraan lapaan ne asian ytimet, joista hän pystyy tekemään omassa elämässään maalin.

Innostaja puhuu sydämestään, kokemuksen syvällä rintaäänellä. Hänelle aihe ei ole kliinistä, vaan osa elämäänsä, kokemusmaailmaa. Tarinoivat innostajat käyttävät samoja, puheessa usein toistuvia sanoja. Näitä ovat unelma, intohimo, sydämellä tekeminen, luovuus ja positiivisuus. Nämä paistavat läpi heidän sanojen painokkuudessaan, katseen syvyydessä ja voimassa, kasvojen innostavuutta huokuvassa ilmeessä. He eivät yritä olla sen enempää kuin ovat. Innostajien ansiosta olen lähtenyt toteuttamaan muutosta omassa osaamiseni viestinnässä. Muutosta toteutan tämän syksyn aikana. Jo nyt internetsivuillani on mahdollista nähdä uutta tapaa viestiä. Haen vielä mukaan wow’ta, sillä enhän tällä persoonallisuudellani voi vain kaavamaisesti kertoa siitä laajasta osaamisestani, mitä minulla on. Koska kaikki on viestintää, tämä wow-ajattelu laajenee muuhunkin toimintaani. Olenhan mielestäni melkoinen vau-tapaus jo persoonanakin!

Osaltani uusi lukuvuosi alkoi kuluneella viikolla, kun Asiantuntijuutta syventävän osaamisen opintojaksolle valitsin ensimmäiseksi luennoksi luovuutta käsitelleen seminaarin.  Koska minun tulee raportoida luennoista saadakseni opintopisteeni, yhdistän huvin ja hyödyn, tai tässä tapauksessa hyödyn ja hyödyn. Niinpä olet nyt luovuuden lähteillä.

Seinäjoella toimivien avoimen korkeakoulujen iltamissa Luova laiskuus – vinkkejä arjen hallintaan aiheesta puhumassa oli Jyväskylän yliopiston professori Juha T. Hakala, joka tutkimuksissaan ja kirjoissaan on käsitellyt luovuutta. Hän aloitti puheensa kertomalla, miten oli aikoinaan lähettänyt luovuudesta kysymyksiä nobelisteille ja saanut postissa vastauksena muun muassa vuoden 1967 kemian nobelisti Monfred Eigenilta CD-levyn, johon oli tallennettu hänen soittamansa Mozartin pianokonserton. Eigen toi levyllään sen esille, miten tärkeä asia harrastukset ovat. Ne toimivat voiman ammennuksen lähteinä ja aivojen lepohetkinä.

Luovuuden löytämisessä onkin merkitystä vapaa-ajan hyödyntämisessä oikein, sillä luovuus piileskelee pitkälle ja vaatii rajojen ylitystä. Paras hetki ylittää rajojaan on juuri vapaa-aika, sillä silloin voi tavata erilaisia ihmisiä oman työ- tai opiskeluympäristönsä ulkopuolelta. On ihmisiä, joiden kanssa kommunikointi auttaa itseä ratkaisemaan arjen haasteet – kekseliäisyys saa tilaa. Kun olen kokenut haasteellisena tässä elämäntilanteessa opinnäytetyöpaikan löytämisen, ja työpaikatkin ovat elämässäni olleet kaivettavissa kiven alta, paljon antoi toivoa Hakalan informaatio luovuuden löytämisen vaikeudesta. Hänen mukaansa jopa suurin osa maailman kaikesta luovuudesta on vielä kadoksissa. Tämä tarkoittaa, ettei kaikkia luovia henkilöitä ole vielä haalittu edes maailman merkittävimpiin yrityksiin. Näin esimerkiksi esimiesten ja työnantajien sekä opettajien pitäisi osata tunnistaa luovuus, jottei meitä tulevaisuuden helmä anneta hukkua. Toisaalta luovuuden tulemiseen esiin tarvitaan oikeanlaiset olosuhteet, minkä vuoksi maailma näyttäytyy jälleen epätasa-arvoisena paikkana. Minulla oli onnea, että aikoinaan äidinkielen opettajani ymmärsivät innostukseni kirjoittamiseen.

Olen huomannut monesti, että elämän karikoissa luoviminen luo luovuutta. Tämä on kuulemma yksi luovan hulluuden osa-alue, sillä kriisit vaikuttavat siihen, etteivät totutut ratkaisut toimi, ja on löydettävä uudet toimintatavat. Luova hulluus tulee esille myös sisukkuutena, kun jaksaa mahdollistaa mahdottomia. Tällöin henkilö tulee saavuttamaan paljon. Niinpä, kun taas katson ansioluetteloani, pohdin, miten oikein selvitän tämän kaiken niin, että se kertoisi juurikin sisukkuudestani ja tavastani luovia elämässäni eteenpäin. Luovan hullun määritelmää käytetään Hakalan mielestä silloinkin, kun luova persoona uppoutuu omaan työhönsä niin, ettei kuule, eikä näe ympäristönsä tapahtumia. Olen työskennellyt avoimissa toimistotiloissa. Kun tiedote on saatava tunnissa kaikkien muiden tekstien lisäksi, niin silloin on keskityttävä vain teksteihin. Monesti myöhemmin tarvitsemani tiedot ovat menneet minulta ohi korvien. Onneksi minua on työyhteisössä jaksettu infota minua kuitenkin jo puhutuista asioista, kun ne minun työssäni ovat tulleet ajankohtaisiksi.

Luovuudessa on monia kolikon eri puolia. Toisaalta kriisien aikana, kuten sotien yhteydessä, keksintöjä syntyy. Toisaalta taas luovuus kaipaa vapautta. Esimerkiksi en ole saanut synnytettyä runoja tai vietyä laulujen sanoituksia eteenpäin pitkiin aikoihin, kun on ollut paljon muuta kirjoitettavaa ja toteutettavaa, ja välillä myös aika on tuntunut olevan kortilla. Luovuudella onkin melkoinen esterata ylitettävänään päästäkseen käyttöön. Ihmisten suurin murheenkryyni on vaatia itseltään liikaa sekä kokea liiallisia vaatimuksia. Tähän vedoten Hakala kehotti luentonsa aikana siirtämään katseen kattolistasta jalkalistaan, sillä pienemmillä vaatimuksilla ja pienemmissä paloissa ihminen ylittää itsensä ja saa laadukkaampaa aikaan. Hakalan sanoin: ”Afrikkalainen norsukin on syötävissä, kun sen paloittelee paloihin.” Rimaa pidettäessä korkealla pettymyksien kokeminen yleistyy alitettaessa tavoitteita. Kun tavoitetaso on pudotettu alemmas, ylityksiä tapahtuu, ja mieli jaksaa ylläpitää toivoa.

Sata lasissa ja suurella laadulla toteuttaessa taas tulee törmäämään Hakalan kutsumaan turmarajaan varmuudella. Laadukkuutta toteuttaessa aikaa kuluu enemmän, ja se vie enemmän energiaa työnteosta. Kun ei jaksa, niin luovuutta ei osaa hyödyntää. Kun puolestaan tarttuu innostukseen, määrä korvaa laadun. Esimerkiksi tekstiä ei kannata hinkata sitä kirjoittaessa, vaan sen jälkeen. Näin Hakala sanoo toteuttaneensa kaikki kirjansa. Tätä tapaa käytän myös itse tekstien tekemisessä. Tämäkin teksti on syntynyt ensin ajatuksistani, jonka jälkeen olen lukenut tämän hioten kirjoitusvirheet ja ajatuskatkot pois. Pakkotahtisuuskaan ei anna luovuudelle sen tarvitsemaa leppoisuutta, painovoimaista aikaa ja taukoja. Hakalan mukaan myös 80 prosenttia työajasta menee epäoleellisiin asioihin. Näin iso tavoite ei etene, mikä stressaa taustalla. Pieniä työtehtäviä ei kannatakaan toteuttaa laadukkaasti.  Hakala vertaa työntekoa ämpäriin, johon kannattaa ensimmäiseksi kerätä isot kivet, jonka jälkeen sinne mahtuu myös pieniä.

Koska järjestyksen ylläpito vie aikaa, kohtuullinen sekasotku tuo tehokkuutta työhön, ja antaa luovuudelle aikaa. Luovuus haihtuu myös, jos tarkastelee asiaa liian läheltä. On pystyttävä tutkailemaan tilannetta etäämpää: Millainen vaikutus seikalla on esimerkiksi pidemmällä ajanjaksolla? Negatiivinen näkökulmakin syö luovuutta. Ei ”Ei tästä tule mitään!”, vaan ”Tämä voi olla se mikä vie eteenpäin!”.

Ryhmässä luovuuden esteenä taas on ihmisten samanlaisuus, joka kyllä tuo nopeutta tehtävän aikaansaamiseen, muttei luo mitään uutta. Lisäksi yhteisössä jakamaton oivallus estää luovuuden, uusien ideoiden, syntymisen. Somessa kyllä jaetaan kaikenlaista, mutta ne arjen upeat oivallukset jäävät vain omiin ajatuksiin. Niiden kehittyminen potenssiin kaksi jää näin syntymättä.

Luentonsa lopuksi Hakala tiivisti luovuuden lisäämisen keinot osana arjenhallintaa muutamaan kohtaan. Laitan ne tähän loppuun omin sanoin muistiinpanoistani, jotta voit tarkistaa, mikä mättää, jos arki ankeuttaa.

Luovuus ja arjenhallinta 

•  Tavoitteiden tason miettiminen
•  Asioiden kääntäminen nurin
•  Pääasioihin kiinnittäminen. Etäänny!
•  Näkökulman vaihtaminen. Älä uraudu!
•  Erilaisten ihmisten pariin
•  Ulkopuolisiin verkostoihin nojautuminen
•  Pyydä ja anna apua – Jaa tietosi!

PS. Lisää kokemistani luennoista vastaisuudessa LinkedIn-profiilissani.