Artikkelien arkisto

Vauhtiajot – nyt rokkia ja rataa, tulevaisuuteen lihaa ja laadukkuutta

Nyt, kun Vauhtiajoilla 2017 ikimuistettavan esiintymisensä sateessa tehnyt Juha Tapio jyräsi eilen illalla Vain Elämään superkauden ensimmäisessä lähetyksessä Pohjanmaan Profeettana muut suurtähdet penkin alle, on hyvä syyssateen ropistessa muistella elokuun alkua. Kesän alussa pohdin, että minun...
Lisää

Rähinä-energiaa loppukesän sadepäivän pimentyneeseen syksyiseen iltaan

Elämässä sattuu niin pieniä kuin suuria asioita, joilla on parhaimmillaan tai pahimmillaan vaikutusta myös pitkälle eteenpäin. Kun vuosi sitten keväällä lähdin etsimään töitä muualtakin kuin Etelä-Pohjanmaalta, muodostui syntymäpäiväkemuistani yhdistynyt läksiäiset, kun muuton työn perässä näytti...
Lisää

Mielikuvia ja tietoa sanavalinnoilla

Tarkoitukseni oli perjantai-iltana ajon jälkeen muistella ja tunnelmoida tämän vuoden Vauhtiajoja kuun alusta. Matkaan lähtiessäni kuulin järkyttävät uutiset entisestä kotikaupungistani Turusta: ihmisiä puukotettu. Nyt viikonlopun uutisia ja some-keskusteluja seuranneena aloitin kaikkien tunteiden...
Lisää

Aikamatkalla avustajana Veljeni vartijassa

Tämä vuosi on ollut minulla uudistumisen ja uusien kokemusten vuosi. Tämä on tarkoittanut melkoista mielentilan ja suhtautumistapojen muutosta. Parasta, mitä tämä uusiutumisen vuosi on kaikkineen tuonut, on innostuminen kaikesta uudesta. Niinpä, kun kohtasin Facessa kahteen otteeseen ilmoituksen...
Lisää

Tunnelmallinen klassikko: Seinäjoen Vauhtiajot

Olipahan kattaus! Klassikko Seinäjoen Vauhtiajot tarjosi melkoisen elämyksen ensimmäisenä festaripäivänään. Toinen lava, tänä vuonna nimettynä Fillis-lavaksi, tarjosi Sedun sisäpihalla menevää tunnelmaa ihanan pirteän Irinan ja mahtavan Teflon Brothersin johdolla. Lisää virtaa tarjosivat myös...
Lisää

Rakkauden julistus Seinäjoen Vauhtiajoille

Legendaarinen Seinäjoen Vauhtiajot – Race & Rock Festival suurempana kuin koskaan. Kuinkahan monta kertaa olen tuonkin lausahduksen ja nimen kirjoittanut?!? Satoja, ellei tuhansia. Samalla tavalla festivaalin paikat taivutusmuotoineen "Kirkkokadulla" ja "Kapernaumissa" on tullut näppäiltyä...
Lisää

Räppärien syömänä kuunnellen Yö-muunnelmia

Pitkään mietin osallistuisinko Lahden Yöhön vai Summer Upiin. Molempien seteissä vilisi mielenkiintoisia artisteja, mutta molemmat myös järjestettiin samaan aikaan. Tämä on kyllä outo yhtälö, sillä kahden tapahtuman samanaikaisuus syö kyllä matkailueuroja. Esimerkiksi hotelleille ja kaupoille...
Lisää

Maalaislikasta Manageri-Reetaksi

Nettisivuni saivat uuden ilmeen ja uuden osoitteen juhannuksen alla kuluvaa kesää 2017. Nimeni viitoittamalla tiellä ja tämän vuoden teemalla jatketaan täällä Kiharapilven allakin. Tästä blogista on muotoutunut keikkareportaasien julkaisualusta. Näitä en tokikaan jätä, mutta tulen kertomaan paljon...
Lisää

Rakkauden täyteinen ilta ystävien ympäröimänä

Voi taivas, mikä ilta! Loppuunmyyty Hartwall Arena, mutta silti niin intiimi tunnelma. Iloa, naurua, kujeilua, lanteen vispaamista, tarinointia, menoa ja meininkiä sekä herkkyyttä ja ystäviä. Tätä kaikkea piti sisällään Lauri Tähkän eilinen visuaalisesti taidokkaasti rakennettu Vien sut täältä...
Lisää