Artikkelien arkisto

Pohdintaa uuden ajan alussa

Minun noin puolentoista vuoden pituiseksi osoittautunut rupeama festivaalimarkkinoinnissa ja -tiedotuksessa päättyi nyt syyskuun alussa. Tapahtumatuotannossa työskentelemistä lähdinkin tavoittelemaan vuonna 2004, kun tuoreena mediatuotannon suuntautumisvaihtoehdon opiskelijana päätin keskittää...
Lisää

Blockfest ja Cheek - alansa ykkösbrandit yhdistivät voimansa

Pohjoismaiden suurinta hiphop -festivaalia Blockfestiä on kehuttu Suomen parhaimmaksi festariksi kehä kolmosen ulkopuolella. Tänä vuonna tapahtuma laajensi alueensa Ratinan stadionille, joka toimi Suomen menestyneimmän rap-artistin Cheekin paluun näyttämönä. Oli sanomattakin selvää, että nyt...
Lisää

Lauri Tähkä: Poppia, laurismeja ja hivenen folkrockia

Viikko sitten lauantaina pääsin taas pitkästä aikaa nauttimaan Lauri Tähkän esiintymisestä, kun hän nykyisen kokoonpanonsa kanssa esiintyi Seinäjoella. Laurin uuden vaiheen jälkeen häntä näkee lavatouhuissa Etelä-Pohjanmaan-Pohjanmaan seuduilla melko harvakseltaan, niin kyllähän tein kaikkeni, että...
Lisää

Julkaistavien tekstien tekemisestä

Useat ovat kysyneet, mitä työpäivieni aikana oikeastaan teen. Tällä hetkellä selkeästi eniten työaikaani vievät erilaisten isompien viestinnällisten tekstien tekemiset. Työni on siis laatia tänään tekstejä, mitä luet huomenna. Kun kiireinen kesä on hyvässä vauhdissa, on oiva aika pohtia viestintää...
Lisää

Tuhkimotarina

Tänään vietetään Ruotsissa suurta rakkauden juhlaa: Ruotsin prinssi Carl Philip ja Sofia Hellqvist sanovat toisilleen tahdon. Ruotsin kuningasperheen tapahtumien seuraaminen tuli osaksi elämääni kahdeksan vuotta sitten, kun analysoin opinnäytetyötäni varten kruununprinsessa Victorian mediallista...
Lisää