Varattu vaimoksi

Viime viikolla Lauri Tähkä julkaisi Morsian-sinkkunsa seuraavalta levyltään. Petoshownsa viime viikolla esitelleen Antti Tuiskun En kommentoi -levyltä puolestaan löytyy kappale Ihan sairasta mutta kuulumme yhteen. Suuren nousun viime vuoden aikana tehnyt, Cheekin lämppärinä bileet pystyyn pistänyt ja Petoshowssakin esiintynyt Nikke Ankara taas kyselee Koska sä eroot.  Yhteistä näille biiseille on, että ne kertovat rakkaudesta varattuun naiseen. Siinä missä Tähkän tarinassa on odotettu rauhassa 16 vuotta sormus taskussa, Tuiskun stoorissa aiotaan liitto rikkoa, ja Ankara järjestää juhlat päästäkseen naisen lähelle.

Kun olet vapaana taas.*

Mä pahasti ja väärin teen, kun tulen hänen paikalleen.**

Toivon, että salama iskee miehees, mä tuun lohduttaan.***

Kaikki kolme kappaletta ovat erityylisiä ja eri lähtökohdista kirjoitettua. Tähkän Morsian on siveellinen, herkän tunnelmallinen, rakkauden puhtautta korostava iloinen rallatus, Nikke Ankaran Koska sä eroot on riivaavan pakkomielteinen, sairaalloisen ronski tuhti räppi-biisi. Tuiskun Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen on jotain näiden kahden muun välistä, vakuuttelevan sisukas poppikipale, jossa rakkauden oikeutusta peilataan eettisen näkökulman kautta. Yhteistä näille kuitenkin on siis halu saada omakseen toisen oma.

Nykyaikana eroaminen ja uuden rakkaan löytäminen ovat todella yleistä. Kulta saattaa vaihtua toiseen jo suhteen aikana. Nyt tämä ilmiö tulee esille musiikin kautta kappaleiden tarinoissa. Tulevaisuus on meidän, vaikka historia ja nykyisyys ovat toisen kanssa. Ja se tulevaisuus on mieluummin saatava heti, tässä ja nyt. Tämä mulle just nyt -ajatus kuuluu myös tähän päivään. Tässä Tähkän tarina poikkeaa suhteessa Ankaran ja Tuiskun kertomusten ajatusmaailmasta, sillä Tähkän luomassa maailmassa pyydetään perinteiseen tapaan morsiamen isältä kättä. Ankara taas suoraan veisi Vegasiin. Tähkä näyttää olevan ”viimeinen dinosaurus”, joka ainoana vielä tuo esille perinteisiä arvoja ja odottamisen merkitystä. Tosin Tähkä kuuluu eri sukupolveen kuin Tuisku ja Ankara, samoin on heidän fanikuntansa laita suurelta osiltaan. Tähkän tyyliin kuuluu myös perinteiden arvostus.

Vaikka nämä kolme kappaletta ovatkin vain murto-osa kaikista rakkauslauluista, on mielenkiintoista havaita, miten tämän hetken elämäntavat ja ajatusmaailmat ovat löytäneet tiensä kappaleisiin. Musiikki elää siis tässä päivässä. 

 

* Tähkä: Morsian **Tuisku: Ihan sairasta mutta kuulumme yhteen ***Nikke Ankara: Koska sä eroot