Uuteen nousuun

Edessäsi on henkilökohtaisin blogitekstini. Mutta tekstin on annettava juosta silloin, kun se pyrkii ulos mielensopukoista. Ei katso aikaa, eikä paikkaa, jos haluu ylös jotain mieltä painavaa laittaa.
Vuoden lopussa sain tietooni parin päivän sisään kaksi elämääni isosti vaikuttanutta uutista. Kiireisen alkuvuoden jälkeen on ollut aika pysähtyä.Kun tuulee vastaan, vauhti hidastuu. Ja sulla on aikaa miettii missä mennään. Elämäni todellakin järisi ennen kuin vuosi edes vaihtui. Kynä ja paperi auttaa meitsii jaksaa ny.
Kun elämän perusteissa kaksi palkkia romahtaa, tuntuu, että itsee poimittuu maasta ei saa. Ei mikään tunnu miltään enää. Samalla tiedostaa vähän liiankin hyvin, että mun veri vetää. Mut on luotu toteuttamaan, tekemään, kirjoittamaan ja organisoimaan. Mulla on pakkomielle duunata matskua. Tahon tuntee ja nähä, mennä, elää ja kokee.
Olen tämän elämäni aikana huomannut, ettei kaikki aina mee niinku kelaa, mut unelmat ei milloinkaan delaa. Ei oo oikotietä onneen, töitä se vaatii.

 

Mikään ei saa sua koskaan kaatumaan, jos sä laitat kaiken likoon, tavoittelet unelmaa

Mun sydän lyö kirjoittamiselle, hektisyydelle, järjestämisille ja tiukoille aikatauluille. Aina jonkin loppu on ollut toisen alku, alphasta omegaan, omegasta alphaan. En anna maailman lannistaa mua kuitenkaan, vaan nousen, taistelen aina uudestaan. Mä en anna periks vaan siks, että riepoo. Mä oon liian pitkäl antaakseni periksi. Nyt on aika mennä uuteen nousuun, tahtoisin taivaalle lennähtää.
Mulla on taas nälkä. Mä en tullut haaskaan aikaa, vaan ottaan sen, minkä irti saan. Oon valmis lisäämään tahtia, tekeen, mitä tää vaatii. Taistelutahtoa löytyy vaikka muille jakaa.

Siispä laittakaa sana liikkumaan: meitsi on bäkissä. Vuosii oon pedannut mun paikkaa, nyt tulin hakeen sen, mitä ansaitsen, kaiken.
Etsintäkuuluttakaa ihan vapaasti töihin tapahtumatuotannoista tuttu tiedottaja, brandäämiseen keskittynyt markkinoinnin osaaja mediatuotannon koulutuksella, sillä jos mä oisin sä, mäkin pelaisin mun puolesta. Tää mimmi on valmis vaihtamaan maisemaa, kohti kuulutusta uudelle työlennolle.
Tämän voin luvata:
Hanskat ei tipahda.
Annan kaiken, kun mitään muuta ei oo.
Mä oon valmis menee tän kans äärirajoille, taas viikoittain tekstii, mun on saatava ääni sanoille.

Niin ja tiedoksi: Jos mä oisin sä, kyl mäkin luottaisin muhun.

 

Laulusitaatit Cheekin, Elastisen ja Anssi Kelan kappaleista. Tarkemmin osaamiseeni ja työhistoriaani pääsee tutustumaan LinkedInissä: fi.linkedin.com/in/reettauusikulku