Työmatka toiminnallisten haasteiden kanssa

Suurin piirtein kuukausi sitten konkretisoitui Tanskan työmatkani. Osallistuin 17.-18. syyskuuta Pohjoismaisen museoliiton, Nordiska museiförbundet, järjestämään Museot yhteiskunnassa, Museums i Society -konferenssin. Konferenssin ensimmäisenä päivänä pidin esityksen suomalaisen museon yhdenvertaisuustyöstä. Kun viime vuoden puolella laitoin esityshakuni konferenssin järjestäjille, en uskonut, että olisin Pohjois-Jyllannissa pitämässä esitystä syyskuussa. Muissa Pohjoismaissa ollaan melko lailla edellä moninaisuuden edistämisessä kuin meillä vielä täällä piskuisessa Suomessa. 

 

Ammatillisesti tämä oli minulle tärkeä, sillä vaihtaessani alaa museopuolelle korona-aikana ja töihin päästyäni, halusin tehdä kaikkeni, että pääsisin nopealla aikataululla osaksi museokenttää, niin sanottua museoperhettä. Työurallani olen huomannut, että jos pystyy verkostoitumaan alalla kunnolla, siellä pääsee työskentelemään pidempään. Muutoin jää ura kyseisellä alalla kertaluonteisiin kokeiluihin. Ja halusin, yhä edelleenkin, pitäytyä museoalalla koko lopun työuraani. Samalla koin, että esitykseni kautta pystyn ylpeänä edustamaan omaa organisaatiotani ja aivoviemään osaamistani omalla sarallani, siinä, missä kollegat vievät omaa osaamistaan. Tulen käsittelemään matkaa vielä ammatillisesta näkökulmasta sekä Postimuseon blogissa että Linkedinissä, joten tämä blogi saa nyt kuvata matkaa, kuinka siitä selvisin vammani kanssa. 

 

 

 

Henkilökohtaisesti tämä matka aiheutti monta stressikerrointa, sillä onnistumiseen vaikuttivat haasteeni niin liikuntakyvyssä kuin kognitiivisuudessa kielen osalta. Jos olisin luovuttajatyyppiä, olisin kieltäytynyt matkasta siinä vaiheessa, kun ymmärsin matkaan sisältyvän jatkolennon lisäksi kulkemiset bussilla sekä junalla vaihtoineen. Tämä oli ensimmäinen matkani yksin ikinä. Ei ollut kokemusta kuinka tällaisesta selviäisin. Piti vain päättää, että tästä selviän, vaikka mikä olisi. 

 

Liikkumisen helpottamiksi hankin lentorepun ja toiminnallisemman käsilaukun. Toispuoliseen lievään fyysiseen vammaani liittyy myös vaikeudet kognitiivisissa toiminnoissa, kuten hahmottamisessa ja vieraan kielen käyttämisessä. Esitystä kirjoitin yhdessä tekoälyn kanssa sekä hyödynsin kielen hahmottamiseen ja käyttämiseen kielen oppimissovellusta. Olin ladannut puhelimeeni esityksen jälkeisessä keskusteluosuudessa käytettäväksi kielenkääntäjäsovelluksen, joka pystyy kääntämään puheen tekstiksi. 

 

Jännitin todella paljon, ja stressasin vielä enemmän. Esityksen harjoittelu kieleni toiminnan kannalta jäi viime päiviin elokuussa kokemani äkillisen tapaturman vuoksi. Yritinkin esitystä käydä epätoivoisesti läpi vielä molemmilla lennoilla Tanskaan. Halusin onnistua, koska koin onnistuessani pääseväni yhdenvertaiseksi kollegoideni rinnalle: Tämän jälkeen olisin ”todellinen” museoammattilainen!

 

 

 

Lentomatkat sujuivat hyvin saattajapalvelun ansiosta. Minua autettiin Tanskan päässä kysymällä, mikä on minulle paras toimintamalli. Siellä varmistettiin mitä pystyn tekemään ja mitä en, samoin se, että seuraavassa kohteessa tiedettiin jo tilanteeni ja avuntarpeeni. Missään vaiheessa en kokenut tulevani väärinymmärretyksi, holhottavaksi tai kosketetuksi ilman lupaani. Tämä apu ulottui myös Aarhusissa bussimatkaani. Kastrupin lentokentällä paluumatkalla avustajapalvelusta vastasi turvayhtiö, joka selkeästi on tehostanut tämän palvelun viimeisen päälle. Minua kuljetettiin kentän sisätiloissa golfkärryn tyyppisellä kulkupelillä ja koneeseen kentällä minibussilla. Yhtään porrasaskelmaa en ottanut ilman tukea ja repustani huolehtimista. 

Enää oli stressattavana vain junamatkat vaihtoineen. Menomatkalla ilta ehti tulemaan Tanskan taivaan ylle, kun vihdoin vaihtoni Lindholmissa koitti. Olin tuolloin enää yksin junassa. Se tarkoitti yksin kulkua alas junan rappuja, kun ei ollut muita liikkumassa vieressä. Pystyin keskittymään vain portaisiin, liikkumiseeni ja tasapainon ylläpitämiseen. Onnekseni vaihtojuna Brøndesleviin saapui samalle laiturille. Vaihtoon aikaa oli vain viisi minuuttia.

 

Palatessani haasteena olikin sitten laiturivaihto kiireisellä aikataululla. Vaikka nykyään rautatieasemilla ovatkin hissit, niillä on hitaampi kulkea kuin normaalisti toimien jalan portaita. Olisin ottanut Lindholmin aseman sillalta kuvan, jos aikaa olisi ollut, rautatiestä kohti Brøndesleviä. Penkittömällä lipulla jouduin osan aikaa seisomaan junassa reppu selässä, joten Aarhusissa rautatieasemalle junan portaiden laskeutuminen ihmispaljoudessa olikin sitten vaikeampi rasti. 

 

 

 

Ennen esitystä kävin läheisessä puistossa kävelemässä ja kuvailemassa maisemia, jotta pystyisin madottamaan itseni hetkeen ja rauhoittamaan itseni. Se auttoi. Pystyin ottamaan tyynesti ja sopivalla itsevarmuudella esiintymiseni tilanteen. Kun huomasin puheeni englanniksi sujuvan suhteellisen hyvin ja yleisön myönteisten reaktioiden aiheuttavan rentoutumista, annoin tilanteen viedä. Olin ottanut esitykseni alkupuolelle pienen videoklipin esittämään stereotypian käsitettä. Video ei alkanut heti pyöriä, joten siihen kului jonkin verran enemmän aikaa kuin olin suunnitellut. Pystyin kuitenkin muokkaamaan esitystäni niin, että se loppui kuitenkin jollain tavalla ajallaan. 

 

Kun loputkin kyseisen session esitykset olivat saaneet päätöksensä, oli keskusteluosion aika. Pidin tiukasti puhelintani käsissäni, mutta kertaakaan en sitä avannut. Osallistuin myös keskusteluun. Minun ei siis tarvinnut turvautua käännössovellukseen, hitaalla käännöstaidollakin pärjäsin. Koin olevani osa sitä ryhmää ja konferenssiyhteisöä. Enkä ollut hiljaa muissakaan keskusteluosioissa. Pystyin myös sekä kahvitauoilla ja aamiaisilla keskustelemaan muiden kanssa. 

 

 

 

Työmatkan saldona oli luentokutsu museologian opiskelijoille saavutettavuudesta, sparrauspyyntö saavutettavuustyöstä sekä laaja pohjoismainen verkosto yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen panostavista museoammattilaisista. Suuri voitto minulle ja siten myös organisaatiollemme. Uskon, että tämän jälkeen Postimuseolla on hyvä sauma laajentaa kehittää toimintaansa moninaisemmaksi ja parantaa asiakaskokemuksia yhdenvertaisuuden kehittämisen kautta. Ennen kaikkea tämä osoitti, että Postimuseo on yksi niistä museoista, jotka ovat etualalla viemässä museon saavutettavuutta kohti kaikkien huomioimisen kulttuuria museokentällä, jopa koko Pohjolassa.

 

Itselleni tämä matka edustaa ennen kaikkea voimaannuttamista: Kykenen ja pystyn vammastani ja vaikeuksista huolimatta. Elokuisen tapahtumasarjan muistaen koen hengenheimolaisuutta Feeniks-linnun taruun ja tuhkasta nousemiseen, vaikka tämän voisi kokea kulttuurisena omimisena. Suomalaisittain sanottakoon: Korppi on auttanut minua kohtaamaan pelkoni, varjoni ja antanut minulle rohkeutta kohdata enemmän ja syvemmin kuin mikään koskaan ennen. Ja tämä konkretisoitui Brøndeslevissa Tanskassa ja matkatessani halki tuulivoimaloiden maamerkkien muodostaman viljamaiden. 

 

Ilman työmatkaa en olisi ikinä päässyt kokemaan tällaista matkaa. Siitä olen ikuisesti kiitollinen työnantajalleni, että mahdollisti matkan.