Teknobileistä bilefiilikseen ihan yhtäccii

Kiireinen, mutta innostava ja mielenkiintoinen puolitoistaviikkoinen on takana. Ensin lauantaina 28. tammikuuta sain kokea Mikael Gabrielin uskomattoman upean konsertin Rytmikorjaamolla, sitten samaisessa paikassa tuli vietettyä kolme intensiivistä päivää tapahtuma-alan ja musabisneksen Mars-festivaalissa. Viime viikonloppuna oli taas perinteisesti maagisen voimakkaan Apassionatan vuoro. Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisempänä viime yönä pompsahti ilmoille vuorokauden vaihtuessa Cheekin ja Elastisen Yhtäccii. Tämän kaiken keskellä olen ottanut ensiaskeleita uuden projektini kanssa, mutta siitä helmestä ensi viikolla. Nyt pureudun MG:n ja Profeettojen maailmoihin. Apassionataan palaan myöhemmin.

Mikael Gabrielin keikalla erottui selvästi pari seikkaa: Ensinnäkin Vain Elämään mukanaan tuoma ihmismassa ja tuon yleisömassan aikaansaama jaottelu niin sanotusti alkuperäisiin ja suuren julkisuuden mukana tulleisiin faneihin ja diggareihin. Toisena huomiona oli taas keikan fyysisesti kokeminen yhdistettynä Gabrielin painavasanaisiin välispiikkeihin. MG on ollut lähinnä teinityttöjen suosiossa, mutta yleisö on kasvanut myös ikähaarukaltaankin 7-vuotiaista seitsenkymppisiin, kuten Miklu itsekin välispiikissään kiitollisuutta äänessään otettuna sanoi keikallaan. Mikael Gabrielin alkuperäisten fanien käytöksestä – ja myöhemmin kommenteista MG:n Facebook-sivuilla – paistoi kateus uusista keikkailijoista ja omistamishaluisuus Miklua kohtaan. Nämä tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta vaikuttavat samalla artistin brandikuvaan negatiivisesti. Jokaisen artistin toiveena on täyttää keikkamestat ääriään myöten. Sen eteenhän fanitkin ovat tehneet töitä jakaessaan biisejä ja keikkatunnelmia. Kun se sitten saavutetaan, originaaleille diggareille tilanne onkin yhtäkkiä vaikea, ja käyttäytyminen muita keikkafiilistelijöitä kohtaan nyrpeä. Olen kokenut vastaavia tilanteita myös muiden artistien ja fanien kohdalla artistin saatua suuremman suosion. Eikö fanien pitäisi olla onnellisia, että vihdoin artistin kanssa on saavutettu jotain suurta, ja tajuta uusien diggareiden takaavan keikkailun jatkumisen myös tulevaisuudessa?!? Siksikin arvostan Team Cheekiä, joka on avosylin ottanut vastaan jokaisen uuden fanin. 

Miklun keikoilla on aina ollut menevä meininki, vaikka biisien sanomat ovatkin hyvin puhuttelevia. Monelle yleisöltä keikan vaatima fyysisyys oli outoa ja hämmentävääkin. Toisaalta vahvasti liikkuva ihmismassa saattoi toisista tuntua ahdistavaltakin, varsinkin, kun välillä happirikasilma tuntui loppuvan. Toiset taas jorasivat vailla estoja, ja tanssikaveriksi kävi kuka tahansa yleisöstä. Mikael Gabriel itse kutsui keikkaansa teknobileiksi, koska yleisö ei päässytkään vain kuuntelemaan keikkaa, vaan piti jaksaa hyppiä. Ja hypin minäkin. Mikä riemu oli vetää Pauhis pitkästä aikaa niin täysillä! Energisempien kappaleiden aikana siis keikkajengi hyppi, tanssi ja heilutti käsiään. Väliin viikkoa myöhemmin Vuoden miessolistiksi Emma Gaalassa palkittu Mikael Gabriel muistutti tärkeimmistä asioista: unelmiin uskomisesta ja luonnon sekä muiden ihmisten välittämisestä. Keikan jälkeen olo oli narikalle menoryysiksestä huolimatta voimaantunut, energinen ja puhuteltu. Ihan eri tavalla katsoi elämää keikan jälkeen kuin ennen keikkaa.

Yhtäccii bilettää

Emma Gaalassa saatiin esimakua millaisen shown mystisestä, urheiluhenkisestä posse-biisistä Sinuhesta Suomen ykkösräppärit voivat saada. Karismaattiset 2010-luvun faaraot yllättivät Gaalan jatkoilla vetäen silloin vielä tulevan biisinsä Yhtäccii. Sinänsä hyvä liike, sillä näin saatiin hyvää hypeä bilebiisin ympärille ja mainiota kuvamateriaalia träkin etukäteislanseeraukseen. Tuntia ennen puolta yötä Profeetat pitivät Instagram-profiileissaan live-stoorin, ensin Elastisen profiilin puolella ja myöhemmin, ensimmäistä kertaa, Cheekin profiilin kautta. Vaikkei jätkillä sinällään paljoa asiaa ollutkaan, niin tarkoitus kai lähinnä oli fiilistellä fanien ja diggareiden kanssa tulevaa – päätyipä Vuoden artisti Emman saanut Arttu Lindemankin feediin mukaan. Hauskin hetki kai koettiin, kun Jaren äitikin huomautti ilmanvaihtosuodattimien vaihdosta. Live-stoorin jälkeen päivystäminen jatkui toki vielä Snapchatin puolella. Kun tiuku näytti 00.00, plämähti Yhtäccii Spotifyn eetteriin. Bilebiisi 2.0, sekoitus Loppuviikko, Sokka Irti ja Me ollaan ne -trackeistä, mutta Elan ja Cheekin Profeetat-maustein. Tässäkin kipaleessa posseillaan,muun muassa yökerhojen ostoilla ja omalla bilejengillä, jonka bileisiin ei pääse niin vain, eteen lyödään verhot. Tässä biisissä on sähköisempi tunnelma kuin kryptisessä Sinuhessa. Elastiselta on totuttu viime aikoina kuulemaan melodisempia levytyksiä. Nyt ollaan takaisin pelkistetysti räpissä. Vaikkei ryyppäämisen ja bileiden teema innostakaan, niin kehotan kuuntelemaan biisin edes kerran, sillä tässä träkissä Ela pudottaa tekstiä nopeammin kuin pitkiin aikoihin. Juomaräppi saa hyvälle tuulelle, kaipaamaan sitä laittautumisen tunnelmaa, kun menojalka vipattaa, ja juhlailta odottaa. Biisistä on viemään bileet kuin bileet korkeammalle levelille. Kun tämän osaa upottaa oikeaan kohtaan juhlivalle jengille, niin kyllä fiiliksestä voi sanoa ohan tää ny nättii. Tuo heitto jää kyllä elämään.Yhtäccii sai minut odottamaan vieläkin innokkaammin kevättä ja hetkiä Profeettojen jäähallikeikoilla, sekä tietty jatkoilla. Ja kyllä tämä kappale löytyy soittolistaltani, vaikkei mua niin usein bileistä löydäkään.