Rakkauden täyteinen ilta ystävien ympäröimänä

21.05.2017 14:50

Voi taivas, mikä ilta! Loppuunmyyty Hartwall Arena, mutta silti niin intiimi tunnelma. Iloa, naurua, kujeilua, lanteen vispaamista, tarinointia, menoa ja meininkiä sekä herkkyyttä ja ystäviä. Tätä kaikkea piti sisällään Lauri Tähkän eilinen visuaalisesti taidokkaasti rakennettu Vien sut täältä kotiin -konsertti.

Tähkä ottaa yleisön otteisiinsa heti päästyään mikin luokse. Hänen ei tarvitse käskyttää yleisöä suusanallisesti, vaan pienin elein hän saa koko hartsullisen väkeä tyystin hiljaiseksi tai täyteen ääneen. Tosin loppuillasta jengi on jo niin yliviritetty Tähkä-tunnelmaan, että hiljaisuuden rikkova yksi huuto saa Laten eläimelliseen karjahdukseen, kun täydellisen hetken tunnelman muuttuikin. Heti pian kyllä artisti naurahtaa – tätä tää elämä on.

Tähkällä on omat maneerinsa, niin kuin monella muullakin vuosia kiertäneellä artistilla: Kädet lanteilla kämmenselkä kylkeä vasten samalla veikeästi yleisön reaktioita seuraillen, biisien aikana lantiosta lähtevä latemainen jalalla tahtia lyöminen, mikkiständin takana biisien aloittamiset ja käsillä ständin varaan hyppääminen. Lisäksi keikalla saattaa lentää kitara, ainakin tamburiini, ja vähintään mikki. Mutta Laten tapauksessa nämä eivät haittaa, sillä nämä kuuluvat hänen velikultamaiseen olemukseensa. Tähkä osaa tuoda seksuaalista jännitystä, joka ei mene yli. Hän on kuin kiusoitteleva naapurinpoika, joka saa kaikki temput anteeksi koirankatseellaan – onhan tämä ihan vain hyväntahtoista.

Tähkän spiikit ovat hetkessä luotuja, ajatuksenvirtaa, tai hän erittäin hyvänä artistina saa ne näyttämään siltä. Tässä tunteesta kumpuavat, mielijohteesta ulos sanottavat asiat muodostavat välillä laurismeja. Niitä hassun hauskoja sanontatapoja, joita ei sitten enää keikan jälkeen muista. Laurismeista saisi hyvän kirjan. Jossain vaiheessa LTEKin aikaan ”fordella” niitä kerättiin ja myös tässä välissä Laten omilla sivuilla. Pitäisiköhän tuo tapa elvyttää?!? Myöhemmin ajatellen se voisi olla jopa kulttuuriteko.

Lauri myös tarinoi paljon keikkojensa aikana. Muutamat tarinat ovat päässeet kerrotuiksi useampaan otteeseen keikkarundien saatossa pienin muunnelmineen. Niin nytkin kuultiin pari monelle aktiivisesti vuosien varrella Late-keikkailleelle tuttua tarinaa: Nyttemmin laajemmin tunnetun Lempon esimuodon Jalajallajalajalajallavein synnystä sekä iltapäivälehden huomion saaneen mautojen esiinmarssi keikkailevan isän pihapiiriin.

Lavalla Late on luonnonlapsi. Hänellä ei ole muistissa suurta keikkaraamattua, missä olisi pilkulleen tarkat askelmerkit. Tähkä tanssahtelee tunteen viemänä mihin milloinkin. Toisinaan se aiheuttaa artistissa pientä hämmennystä. Hartwallin lavalla hän huomasi yhtäkkiä päädyssä olevansa kahden ständin välissä kultaisine mikkeineen. Hän oli kantanut toisen varsinaiselta lavalta kissakujaa pitkin mukanaan. Kesken esityksen voi vallan hyvin tarkistaa, että julppi on kiinni, ja sitä sitten selittää täydelle areenalle ihmisiä. Hetkittäin taas ovat hukassa biisin sanat tai plektra, mutta onneksi yleisö auttaa. Laurille lavaesiintyminen ei ole vain työtä. Hän haluaa nauttia siitä. Hetket pitää elää niin, että ne tallentuvat artistin kovalevylle.

Oli fantastista päästä kokemaan, miten Lauri innostuu, kun sai laulaa yhdessä ystäviensä kera. ”Eihän kukaan kutsuisi vihamiehiä juhliinsa.” Lavalla nähtiin Tuure Kilpeläinen, Anna Puu ja Mikael Gabriel. Jokaisen heidän kanssa Laurin energiatasojen tyyli vaihteli ystävästä toiseen, mutta sitä energiaa sinkoili mielin määrin. Tapa halata Kilpeläistä, nyökätä Miklulle, että vedä vaan, ja soittaa kitaraa yhdessä valkoiseen mekkoon sonnustautuneen Annan kanssa – avot. Lauri oli todellakin ystäviensä ympäröimänä. Vaikka hän esiintyikin ihan päädyssä, innostuksen määrä tuplaantui, kun hän näki Revohkan jätkien soittamassa yhdessä ringissä. Katseessa oli antaa mennä vaan viestiä. Joo, joo, Lauri on artisti, joka voi olla takapuoli pystyssä yleisöön päin.

Olen viime aikoina monesti miettinyt menneisyyttäni ja elämän taitekohtia. Eilisiltanakin, eikä vain Kipua- tai Polte-kappaleiden yhteydessä. Encoren alussa Lauri sanoi niin hienosti siitä, miten menneisyyttä pitää kunnioittaa, vaikka olisi kuinka ikäviä asioita koettuna. En tietenkään muista sana tarkasti, niin ajatuksellisia nämä artistin puheet suurimmaksi osaksi ovat.

Olen oikeastaan Laurille enemmän kuin kiitos-sanan velkaa siitä, että päädyin ammatillisesti nykyiseen pisteeseeni. Juuri, kun olin valmistumassa henkilöbrandayksen näkökulmaan keskittymistäni mediatuotannon opinnoistani, tähkäännyin. Muutama vuosi myöhemmin tästä tein ensin seminaarityön ja sitten pro gradu -tutkielmani muuan pohjalaisen yhtyeen julkisuuskuvasta lehtihaastatteluissa. Noihin tuotoksiini sain haastattelun muun muassa artisti Tähkältä. Näiden myötä ammatillinen suuntani on mennyt enenevässä määrin musiikkibisnekseen. Vuosien varrella myös oma näkökulmani Tähkän keikoilla käymisessä on vaihtunut fanista ammatillisuuteen. Ilman uudestaan musiikin löytämistä elämääni ja graduni aihetta en todellakaan olisi nyt musiikkimanagerina. Lätkähullu jopa mietti jossain vaiheessa urheilumanageriutta.

Olen onnellinen, että Tähkä on artistina nykyisessä pisteessään, sillä hän olisi voinut ottaa haltuun Hartwallin jo kymmenen vuotta sitten, kun LTEK-suosio oli niin valtavaa. Vaikka uralla väliin kuuluukin jonkinlainen etsikkoaika ja oman selkeän linjan katoaminen, nyt näyttää Teuvan ja Turun poika olevan taas, entistäkin parempana, täysin oma itsensä lavalla ja musiikillisesti. Hän on saanut sitä samaa rokkikukon verta ja buustia menoonsa, mitä se oli kymmenen vuotta sitten, kun hänen musiikkinsa kolahti minuun ensimmäisen kerran. Vaikkei nahkahousuja olekaan takaisin tullut, niin nahkatakki päällä keikka aloitettiin.

Tähkän keikat ovat hyvän mielen keikkoja, joissa energia virtaa ja seesteisyys kömpii mielen sopukoihin. Harmittaa, etten tällä keikkarundilla ole päässyt kiertämään niin paljoa Tähkän ja Revohkan energiasessioissa kuin olisin edes halunnut. Nytkin kunnon keikkaremmastelu jäi vähemmälle, sillä yhä edelleen niskan alueen lihakset eivät kestä hyppimistä, eivätkä käden ylhäällä oloa talvisen kolarin jäljiltä. Mutta sainpahan fiilistellä koko rahan edestä tätä rakkauden täyteistä ja ystävyyden sävyttämää iltaa, joka huipentui palavaan rakkauteen lavan multimediaseinämässä ja Morsian-kappaleeseen. Hyvin tähkämäistä ja tähän brandiin sopivaa.  

Takaisin

© 2015/2020 Reetta Uusikulku Kaikki oikeudet pidätetään.

Luotu Webnodella