Näkökulmia nettikiusaamisesta: Some-kiusaamisen Sveitsit ja inspiraatiota itseluottamukseen

27.05.2018 16:15

Olen pahoillani, ettet ole kuullut minusta hetkeen jos toiseen. Olen kuitenkin luvannut itselleni, etten kirjoita kuin vain silloin, kun minulla on oikeasti asiaa ja haluan sinun tulevan ajattelemaan jotain huomioimaani, mikä on oikeasti tärkeää.

Minun viimetalvinen haastatteluni koulukiusaamisen ajasta ja vaikeuksien kohtaamisesta sai aikaan ihmisten halun avautua minulle omista kokemuksistaan. Olen kuullut myös rajuja elämäntarinoita, joista fanit artisteille avautuvat.

Minua kiusattiin lähes koko peruskouluaika, joten minulle tämä vuodenaika, nimenomaisesti toukokuun viimeinen viikko, oli pitkään vielä koulun loputtuakin todellinen vapauden aika, sulkeuduin jälleen syksyllä. Tänä päivänä kiusattu ei välttämättä pääse pakenemaan kiusaajiaan, sillä sosiaalisessa mediassa se voi jatkua kellon ympäri vuodesta toiseen. Tämä tarkoittaa ihmisen itsetunnon ja -luottamuksen painamista alas 24/7. Kiusattu ei pääse hetkeksikään pois sosiaalisesti kudotusta kidutushäkistään. Kun kiusaamista tapahtuu joka paikassa, kiusaaminen liittyy kaikkeen kanssakäymiseen.

Omat luokkakaverini, ja yläasteella koko vuosiluokka, sulkivat minut kaveripiireistä pois. Siinä oli helppo puhua minusta pahaa, ja virheellisten tietojen levitä. Tänä päivänä kiusattu on helppo sulkea pois somekanavista, perustaa suljettuja ryhmiä, missä puhua pahaa kiusatusta.  

Kun on tarpeeksi kauan alistettu, nöyryytetty, kiusattu ja luottamus petetty, enää ei uskalla puolustaa itseään, se ei edes auttaisi. Sitä muodostuu hiireksi, joka on hiljaa nurkassa ja pelästyy uutta kontaktia. Silloin mieluummin poistuu paikalta kuin ottaa vastaan mahdollisuuden uuteen solvaukseen, pettymykseen ja luottamuksen rikkomiseen.

Kiusaamista ei tapahdu vain lasten ja nuorten keskuudessa, mikä kuitataan liian usein keskenkasvuisten pikkuvaiheeksi elämässä. Kiusaamista tapahtuu kaikesta huolimatta aikuistenkin keskuudessa. Työpaikkakiusaaminen alkaa pikku hiljaa ja muuttuu vähitellen ankarammaksi ja ankarammaksi. Se on sellaista, josta ei niin saa otetta. Se ei tapahdu selkeästi muiden edessä. Tämänkin olen kokenut, myös esimiesten ja ohjaavien henkilöiden taholta.

”Muista, että toinen ihminen on aina enemmän kuin ajatuksesi hänestä.”

Olen pohtinut kiusaamista ja sen kaavaa jo pidemmän aikaa sekä jopa analysoinut sen syitä ja seurauksia omien kokemusteni ja minulle avattujen kertomusten sekä näkemieni tilanteiden pohjalta. Somessa puuttuu ihmiskontakti, sanaton viestintä ja se, että ihminen oikeasti näkee toisen fyysisenä olentona. Tällöin kuulemma ihminen ei kykene empatiaan, eli ei kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää mitä hän kokee. Empatiakyvyn taso vieläpä muutenkin vaihtelee ihmisten välillä. Olen lukenut uutistekstien yhteydessä olevia ihmisten kommentteja niistä. Muiden kohtalot uutistekstissä nähdään helposti mustavalkoisina oman maailman kautta. Sitten tuodaan esille, että itse toimisi oikein kyseisessä tilanteessa ja, että oma näkemys on se ainoa oikea.

Olen huomannut, että kiusaajilla on tarve nostaa omaa itsetuntoaan kiusaamalla muita. Heillä on yleensä elämäntilanteessaan prosessoitavana sellaista, jonka takia he ovat epävarmoja itsestään. Kun saa valta-asemaa suhteessa toiseen tai toisiin, ettei hänelläkään tai heilläkään ole mukavaa, voi tuntea samalla statuksensa nousevan – eipä hänelle ryttyillä, ja voi vaikuttaa jopa siihen kuka on suosiossa.

Juuri koska ihmiset haluavat välttää itsensä kokemasta kiusaamista, on helpompi mennä näennäisesti vahvemman puolelle. Näin kiusaajien sopulilauma kasvaa, ja kiusaajat saavat voimaa taakseen. Pian yhden mielipiteestä on muodostunut yleinen näkemys, vaikkei se välttämättä edes pidä paikkaansa. Esimerkiksi siirryttyäni yläasteelle ala-asteelta saakka olleet luokkalaiset kertoivat kyllä muille, että minua pitää vältellä, sillä vammaisuus oli kiusaajistani tarttuvaa, spitaaliseksikin minua sittemmin kutsuttiin. En itse saanut mahdollisuutta osoittaa kuka oikeasti olin.

Yksi koulullinen väärissä mielikuvissaan on pieni pisara meressä kuin somekanavallinen ja pari seuraajia. Nettiin kerran laitettu pysyy tavalla tai toisella siellä. Ihmiset kirjautuvat erilaisiin palveluihin lukematta yhteisö- ja palvelun käyttösääntöjä. Sitten, kun joku tai jotkut uskaltautuu/-vat mainitsemaan ilkeästä postauksesta tai kyseinen julkaisu ilmiannetaan, niin kevyesti kiusaaja puolustautuu sillä, ettei ole ollut tietoinen kyseisistä säännöistä. Kyse ei ole vain tietämättömyydestä palvelun käyttöehtoihin, jotka tulisi lukea kirjautumishetkellä. Käyttäytymistavat on myös huomiotava. Lisäksi pahimmillaan julkaisu saattaa olla yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä tai jopa kunnianloukkaus.

Puhuttaessa kiusaamisesta, yleisesti, somessa, koulussa tai työpaikalla, unohdetaan yleensä kolme muuta ryhmää kiusaajien ja kiusatun lisäksi. Ensinnäkin on joitakin henkilöitä, jotka yrittävät saada osapuolet ymmärtämään paremmin toisiaan ja eri näkökulmia. Monesti osapuolet näkevät näiden ulkopuolisten ajatusten esille tuojien kommentit puolueellisina vastakkaiselle puolelle, etenkin kirjoituspohjaisessa viestinnässä. Toiseksi on olemassa henkilöitä, jotka omaa aseman menetystä pelkäämättä nousevat kiusaamista vastaan. Mielestäni pahimpia ovat ne, jotka eivät syystä tai toisesta ota kantaa kiusaamiseen, vaan antavat sen jatkua. He yleensä puolustautuvat hiljaisuuttaan sillä, että ovat puolueettomia. Sveitsinä oleminen ei tarkoita, että voi ummistaa silmänsä ihmisten pahoilta sanoilta ja teoilta toisia kohtaan ja antaa jonkun murentaa toisen itsetunnon. Eiköhän yksi Risumies-tapaus riitä.

Standing up means being an upstander, not bystander.”

Juurikin nettikiusaamisen puuttumisen huomioimiseen on tarttunut brittiläinen AntiBullyingPro-kampanja, jonka tarkoituksena on saada ihmisiä toimimaan nettikiusaamistilanteissa sen loppumiseksi, eikä vain olemaan sivustakatsojana: ”Standing up means being an upstander, not bystander.” Tämä tärkeä huomio on AntiBullyingPron järjestämän Cambridgen herttua Williamin suojeleman Stand Up to Bullying -päivän internetsivustolta, www.standupbullying.co.uk. Prinsessa Dianan hyväntekeväisyysjärjestö The Diana Awardin organisoiman kampanjan kautta Cambridgen herttuapari onkin ottanut kantaa nettikiusaamista vastaan. Myös Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen Melanie Trump on aloittanut nettikiusaamista vastustavan oman kampanjansa.

Maanantain mietelausetta varten käyn läpi tuhansia sitaatteja ja ajatelmia viikoittain. Taannoin Kodin Kuvalehti jakoi Instagramissa ajatelman, jonka jokaisen tulisi muistaa kohtaamisissa somessa tai missä vain: ”Muista, että toinen ihminen on aina enemmän kuin ajatuksesi hänestä.” Eli unohda mustavalkoisuus ja muista ajatella ennen puhumista. Tästä on olemassa hyvä muistisääntö englanniksi: THINK.

T = Onko se TOTTA? / Is it TRUE?
H = Onko se AVULIASTA? / Is it HELPFUL?
I = Onko se INSPIROIVAA? / Is it INSPIRING?
N = Onko se TARPEELLISTA / Is it NECESSARY?
K = Onko se HYVÄNTAHTOISTA? / Is it KIND?

Kiusaamisten mahdollisuuksiin vaikuttaa jo se, että jo yhteiskunta luokittelee meitä. Nykyistä Sussexin herttuatar Meghania on kuvattu määreellä puoliksi tummaihoinen, minut taas on helppo määritellä puolivammaiseksi. Olen itsekin kyseiseen määritelmään sortunut. Nämä termit tuovat esille vähemmistöisyyden ja alemmuuden suhteessa johonkin ylempään. Miksei Sussexin herttuatarta ole kuvattu puoliksi valkoihoisena? Miksi en voisi olla puolitoimintakykyinen?

Kävin elokuvissa katsomassa I Feel Prettyn, jossa tukevahko nainen, Renee Bennett – näyttelijä Amy Shumer – on päätynyt töihin kosmetiikkafirman nettipäivitykseen todella lihavan miehen kanssa. Toimisto on kellarissa. Reneelle yhteiskunnallinen asema ja oman kehon (olo)muoto aiheuttaa stressiä. Kun hän on tilanteessa, jossa pitää mennä pääkonttorille ehostettujen, kauniiden ja langanlaihojen muurahaispesään, on tämä jäädä häneltä välistä. Renee kuitenkin löytää uuden asenteen lyötyään päänsä pahoin. Hän ei vain usko olevansa kaunis, vaan pystyvänsä kaikkeen. Vielä paremmin hän onnistuu, kun ymmärtää, että hän pystyy mihin vain, kun uskoo itseensä, hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, ja toimii omana itsenään, eikä yritä olla mitään muuta.

Itseluottamus on supervoima. Kun kerran aloitat itseesi luottamisen, ihmeitä tapahtuu.

Paljon omassa huonossa itsetunnossa on kysymys omista ajatuksista ja itseluottamuksesta. Omat ajatukset ovat niitä pahimpia vaikuttimia tuleviin käyttäytymisiimme. ”Itseluottamus on supervoima. Kun kerran aloitat itseesi luottamisen, ihmeitä tapahtuu.Minä, Simon -elokuvassa Simon Spier, näyttelijänä Nick Robinson, yrittää viimeiseen asti pitää salaisuutensa, oikean identiteettinsä, piilossa stereotypioiden vuoksi. Kun hän lopulta joutuu kohtaamaan todellisuuden täysin, hän huomaa myös, että hänet kyllä hyväksytään, kunhan laittaa itsensä täysin peliin.

Toivoisin, että kaikki voisivat kohdata toisen tuntevana ihmisenä, ainutlaatuisena ja arvokkaana, ettei niin moni päätyisi itsetuhoisuuteen, vaikka olisi mahdollista kokea vielä hienoja hetkiä elämässä. Erilaisuus on todella arvokasta, sillä jos kaikki olivat samanlaisia, niin kukaan ei olisi ainutlaatuinen yksilö.

Jokaisella on jokin seikka, miksi on epävarma itsestään. Jollakin se on ääni, toisella ihon tyyppi, kolmannella vaikkapa kehon koko. Niin molemmat elokuvat kuin elämä itsessään ovat osoittaneet minulle, että olemalla täysin oma itsensä muilla ei ole varaa niin kiusata. Olemalla oma itsensä sataprosenttisesti itseluottamus on huipussaan, ainakin suurimmaksi osaksi ajasta. 

Olen puolitoimintakykyinen, luonnonkiharahiuksinen värikkäästi pukeutuva persoona. Nykyään minulla on nollatoleranssi ilkeisiin tekoihin ja sanoihin. Kukaan ei ansaitse sitä, eikä kukaan saa omaa pahaa oloaan purkaa toiseen niin, että tämän elämänlaatu ja mieli kärsivät.

Ole rohkeasti oma itsesi, ystäväni, loistat paremmin silloin. Sinä et vain riitä, vaan sinulla on merkitystä.

 

Aurinkoa ja lämpöä,
Reetta  

Takaisin

© 2015/2020 Reetta Uusikulku Kaikki oikeudet pidätetään.

Luotu Webnodella