Mehevien sointujen ja voimallisten tunnelmien suojassa

14.03.2019 17:45

Parhaina keikkapäivinä sitä leijuu jossain käsittämättömässä odotuksen huumassa, että kaikki sujuu siivillä. Sitten onkin valmistautumisen hetki. Viime lauantaina koko tilanne oli hivenen erilainen, kun matkassani oli läheinen keikkakaverina. Hänen kanssaan olen aika ajoin kokenut Tähkän Laten livevetoja jo LTEKin ajoilta lähtien. Itse olen fiilistellyt herran keikkoja jo vuodesta 2007. Viime vuonna kaikki keikat jäivät harmillisesti väliin. Viimeisin Tähkän keikka on osaltani parin vuoden takaa marraskuulta Vaasan Rewell Centeristä, edellinen salirundin konsertti taas vuoden lopulta 2016. Kyllä keikkahetkiä onkin kaivannut! Ikävä on ollut. Senpä takia sitä pelkääkin aina ennen keikkaa, että sen aikana tapahtuu jotain, miksei pystyisi nauttimaan konsertista täysin siemauksin. Varsinkin kun keikka voi olla samalla vuoden viimeinen. Jos vaikka luuri hyytyy, kamera pimahtaa tai polvi napsahtaa. Kaikki nuo olen kokenut keikoilla.

Havahdun taksinpenkillä siihen, kun kysytään ovea. Taksialue on kuulemma Finlandia-talon takana. Keikkakaverini ja taksikuski puhuvat Tähkästä. Kun olemme maksamassa matkaamme taksikuski saa vastatakseen kysymykseen onko hän Late-fani. Kuski vastaa ”Todella, todella.” painottaen sanoja sydämestään saakka niin, että olen jo mielessäni antamassa hänelle konserttilippuani. Hän sanoi katselleensa lippuja juuri tänne, mutta oli kokenut nähneensä liput liian tyyreiksi. Portaita noustessani aulan takaovelle toivoin koko sydämestäni, että kuskille tulisi mahdollisuus kokea Laten Palavaa vettä -kiertueen konsertti niin sydämestä se ”todellakin” tuli. Toivon sitä yhä. Varsinkin koettuani konsertin. Uskon, että hän nauttisi siitä joka solullaan. Eli Taksi Helsinki, Warner Music Finland, Central Line Entertainment ja Lauri Tähkä Helsingissä on olemassa kuski, joka kuljetti kahta naista Finlandia-talolle lauantaina 9. maaliskuuta 2019 noin klo 18.30 toiselta puolelta keskustaa. Hän ansaitsee ehdottomasti nautinnollisen illan Laten parissa.

Laurin keikat ovat maagisia ja viimeisen päälle mietittyjä, mutta niissä on aimo annos heittäytymistä ja sydämellä toimimista. Late laulaa niin tunteella ja eläytyen laulun tarinaan, etten tajua miten hän pystyy nukkumaan konsertin jälkeisenä yönä ollenkaan. Maagisuutta ja viimeisen päälle toteutettua ovat tunnelmasta toiseen vaihtuvat valot ja visuaalisuus muutenkin aina taustalakanoihin. Näitä asioita Lauri painotti minulle jo vuosia sitten haastatellessani häntä graduuni. Tämä pieteettisyys on säilynyt.

Laurin ääni, laulujen tunnelma ja voimakas tunnetila yhdistettynä visuaalisuuteen hypnotisoi aina välillä niin voimakkaasti että sitä vain kuuntelee lumoutuneena paikallaan, kunnes havahtuu siihen. Toisaalta taas kun pitkään aikaan ei ole päässyt livenä kuuntelemaan ja aistimaan konserttia, niin sitä pyrkii ottamaan joka solulla, joka hetkestä kaiken irti. Taltioimaan kaiken muistiin, olemaan auki ja elämään ainokaisen hetkien nauhan niin täysillä kuin voi.

Kolmannen rivin paikka kyllä piti aika hyvin peppuni penkissä, mutta lauloin, heiluin ja elehdin käsilläni musiikintahtiin. Kyllä, erityisesti menevämpien biisien kohdalla, teki mieleni nostaa ahterini ylös ja laittaa lantion keinumaan. Useat kyllä nousivatkin tanssimaan. Permannolla järjestysmiehen mennessä huomauttamaan tanssimiskiellosta, Lauri teki selväksi, että järjestysmiehet voivat mennä kahville – tanssimaan saa nousta. Ja koko salillinen nousikin ylös. Vaikkei sitä seissytkään koko keikkaa, niin kyllähän siitä paljon irti sai. Huomasin alussa olevani niin tunteella mukana, että meinasin herkistyä monta kertaa konsertin alkupuoliskolla. En aiemmin ole vastaavaa kokenut minkään artistin tai yhtyeen konserteissa.

Monesti kritisoijat ovat sanoneet minulle, että Tähkän yhtye on vain seinäkoristeina rivi soittajia. Mielestäni Revohkalla on oma paikkansa Laurin keikoilla ja jopa brändissä. Vaikka Revohkassa on tapahtunut jäsenvaihdoksia, niin on siellä tietyt pysyneet alusta saakka. Laten luottolaitureina toimivat Milla Viljamaa ja Jaakko ”Pastori” Kääriäinen. Pastori ja silinterihattu, nykyään Pastori cowboy-hatussa ja aurinkolaseissa. Milla Viljamaa – piano, heleä ääni, punahuulet ja korkkarit. Revohka pukeutuu mustiin, mutta sen ansiosta värikäs visuaalisuus tulee paremmin esille. Lumoutuneisuuskaan ei onnistuisi, jos jokainen säntäilisi holtittomasti kuin vasikat keväällä laitumelle päästessään. Tässä tapauksessa huomaamattomuus tuo enemmän. Se ei silti tarkoita eleettömyyttä, vaan jokainen soittaja on tunnelmassa täysillä mukana. Senkin aistii, ja siihenkin kiinnittää huomionsa. Kun Late lähtee kesken kappaleen äänimiesten luo, yleisöön tai muuten liikkuu pois lavalta, soitto jatkuu, Kääriäinen yleensä nousee sivusta eteen soittolapionsa kanssa. Juurikin kitaratyyppisten soittimien kanssa Revohkan jäbiskät pystyvät liikkumaan ja ottamaan kontaktia koko ryhmään. Milloin ollaan minäkin triona yhteen mikkiin laulamassa. Ja mitä olisi keikka, jos Late ei kiipeäisi pianon päälle! On myös kipaleita, joidenka lopussa Late löytyy rumpukorokkeelta.

Toinen tärkeä osa Laurin keikkoja ja brändiä ovat Laten välispiikit, joissa Lauri on avoimempi omasta elämästään kuin median haastatteluissa. Kappaleiden välisissä puheissa syntyvät myös laurismit: elämää kuvaavat ajatelmat. Finlandia-talossa Lauri kertoi muun muassa miten oli huomannut erään live-esiintymisensä aikana yleisön hihityksestä housujensa ratkenneen. Tällä kertaa onneksi hymähdykset viittaavat rikkuneeseen helistimeen, jonka palasia teknikko noukkii lavan lattialta. Laten keikoilla aina sattuu ja tapahtuu! Lopussa Lauri pyytää ihmisiä nostamaan kätensä. ”Näin monta morsianta minulla on. Te kaikki olette mun morsiamia. Kaksi avioliittoa riittää.”, tokaisee Tähkä ennen Morsian-kappaleen alkua. Olisi tehnyt mieli huutaa siihen väliin, että kolmas kerta toden sanoo. Aina kannattaa uskoa ikuiseen, aitoon rakkauteen, vaikkei se niin helposti omalle kohdalle osuisikaan.

Lauri ja Revohka ottivat syleilyynsä jo ennen kuin artistia oli kunnolla päässyt näkemään. Rakkauden lopusta kertova Kynnyksellä sopi hyvin konsertin ensikappaleeksi hennon esiripun takaa. Oli mielenkiintoista, miten ”entisen elämän” biisejä käytettiin osana konserttia. Osa, kuten Suojaan kaikelta, toimi tunnelman nostokappaleina. Toiset taas rauhoittivat tunnelmaa. Papukaijasta oli tehty hieno, rauhallinen, jopa herkkä sovitus. Uho oli poissa. Sitä ei kyllä kaivannutkaan. Koska konserteissa laulujen tunnelmaan tulee lisäväriä Laten lataamasta tunteesta, konserttisovituksesta ja valoista, laulut menevät syvemmälle sieluun. Rakastuin vieläkin täyteläisemmin Jääkukkia ja Väkevänä kuin metsä - kappaleisiin. Laurin kappaleista huomaa, että ne ovat viimeiseen asti hiottuja. Ja Late on myös ottanut omakseen myös ne kappaleet, joita itse ei ole sanoittanut. Vai voisitko uskoa, että Mä en pelkää on Ellinooran kynästä?       

Tuotemyyntipiste oli sijoitettu hyvin aulan portaikon, ovien ja parvekkeen portaikon väliin sivuseinustalle. Siinä oli näin isossa konsertissa kolme myyjää, mikä takasi sujuvuuden, nopeuden ja palvelutason ylläpitämisen korkealla. Tällä erää mukaamme tarttuivat levy ja levy, siis Meidän tulevat päivät -albumi ja suklaalevy. Sinun, minä olen sinun -suklaan on valmistanut ylöjärveläinen Suojärven Suklaatila, jonka suklaa sopii hyvin Tähkän tuotekavalkadiin ja brändiin. Makuna tummasuklaa merisuolalla on kuin Laten konsertit: laadukasta visuaalisuutta hullunkurisella menolla ripauksella elämänmakua. Molemmista voi nauttia jokaisella aistilla.   

Takaisin

© 2015/2020 Reetta Uusikulku Kaikki oikeudet pidätetään.

Luotu Webnodella