Luottamuksesta luovasti

Olen pohtinut viime aikoina luottamusta todella, todella paljon. Luottamus on monessa asiassa ja elämän osa-alueella tärkeä. Kuitenkaan sitä ei arjessa tule aktiivisesti miettineeksi. Sitä, mitä luottamus oikeasti on ja missä kaikessa se näkyy. Se on myös monitasoista.

Kun elämä kantaa, eletään nopeasti vaihtuvina hetkinä kohti tulevaa. Ihmisellä on luottamus siihen, että näinhän tämän pitääkin mennä. Koko ajan eteenpäin. Se on kuin Tuhkimon lasikenkä, joka kiiltää ja kimmeltää. Näyttää hyvältä ja vahvalta, kunnes. Yhtäkkiä kaikki särkyy, kun elämä pettää alta. Hajoaa käsiin. Aina se jokin yllättävä yllättää. Luottamus elämään murtuu. Tulee vakava sairaus, rakas ihminen menehtyy, sattuu onnettomuus, toinen haluaa erota, ystävä pettää, työtä ei jatketa, sopimusta ei synny, raskaus ei päätykään vauvan tuoksuun ja itkuun, tapahtuu taloudellinen tappio, koti palaa. Mitä vain. Järkytyksen jälkeen voi kestää aikaa ennen kuin luottaa jälleen elämän soljumiseen. Virtaavan juuri sitä kohti, mitä ajattelikin sen etenevän.

Ihmisten välisessä luottamuksessa tärkein on sanojen ja tekojen suhde. Siis toinen tekee sen, minkä on luvannut tai ilmaissut. Luottamus on arvovalinta. Se syntyy vuorovaikutuksessa ja sen kokee tunteena tai varmuutena siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä. Organisaatiopsykologian puolella on sanottu, että luottamus on aineetonta, inhimillistä pääomaa ja haavoittuvuudelle alttiiksi heittäytymistä silloin, kun ei voi kontrolloida toista osapuolta. Otamme aina riskin luottaessamme toiseen. Kuten lasi, niin on luottamuskin, helposti särkyvää. Harvemmin sitä enää luottaa ihmiseen, joka on kohdellut kaltoin.

Luottamuksen vastakohtana pidetään epäluottamusta. Se ei synny vain siitä, että tulee petetyksi tai hyväksikäytetyksi. Koska luottamus syntyy vuorovaikutuksessa, voi myös epäluottamus kuvastua kanssakäymisessä. Se voi muodostua passiivisuudesta, reagoimattomuudesta, epävarmuudesta ja väärinymmärryksistä. Monesti juuri epäluottamus hiipii pikkuhiljaa suhteisiin. Varsinkin hiljaisuus saa ihmismielen laukkaamaan kohti epäluottamusta.

Olen kokenut kolauksia elämässäni luottamukseni rikkomisesta isosti. Kuitenkin pahimpia hetkiä ovat olleet toisten henkilöiden kokemukset minusta epäluotettavana. He ovat kuvitelleet minun pettäneen heidän odotuksensa. Itse sitä ei voi ymmärtää. Toisaalta myös hetket, kun oivaltaa, ettei ystävä tuekaan vaikeuksien keskellä, vaikka itse olen ystävääni kannustanut hänen ollessa heikoimmillaan. Minulle tärkeimmät arvot ovat, olleet jo vuosia, luotettavuus, rehellisyys ja lojaalisuus. Lojaalisuus luo luottamusta ja vahvistaa suhteita.

Minulle tärkeää on pitää lupaus, jonka olen sanonut. Lupaus on sanallinen sopimus. Lupaus liittyykin luottamukseen vahvasti. Se on sitä, että tekee työtehtävät, jotka on sopinut tekevänsä. Se on sitä, että hoitaa ne kotityöt, jotka on toiselle luvannut tekevänsä. Vahvimmat lupaukset ja siten luottamukset ovat voimassa juuri työelämässä ja parisuhteessa. Kun elämässä on ahdistavia ja ankeita hetkiä, lupauks(i)en pitäminen on vaikeaa. Tällöin pitää pystyä olemaan itselleen ja toiselle armollinen.

Luottamus ei ole mitenkään mediaseksikäs aihe, mutta sen rikkoutuminen tulee kyllä esille uutisissa päivittäin. Medioiden uutisjutuissa kerrotaan ryöstöistä, tapoista ja talousrikoksista sekä pettämisistä, eroista ja sopimusrikkomuksista. Luottamusta, sopimuksia ja niiden rikkomisista kertovat useat tosi-tv-ohjelmat, jossa tavoitellaan palkintoa tai koetellaan rakkautta. Lisäksi luottamusta on käsitelty nyt syksyllä lainsäädäntövallan puolella, kun eduskunta on äänestänyt hallituksen ja kahden ministerin luottamuksesta. Valtiotasolla Venäjän hyökättyä Ukrainaan on mietitty kuinka luottamuksen arvoisia ovat lupaus ja kansainväliset sitoumukset, ettei naapurimaa kohdista uhkaa toiseen. Epäluottamus tuo aidat rajoille. Entä voidaanko luottaa siihen sopimukseen, että toiset maat tulevat puolustamaan maata, johon mahdollisesti hyökätään?

Arjessa luottamus lähtee jo lapsuudesta: Vanhemmat tarjoavat turvallisen kasvuympäristön, ruokaa ja rakkautta, ohjaajat, hoitajat ja opettajat yhtä lailla tietoa, turvaa ja huolenpitoa. Luottamusta vahvistavat läsnäolo ja läheisyys. Voimakkain merkki luottamuksesta on kädestä kiinnipitäminen. Kasvuiässä ystävien toiminta ja sanat merkitsevät paljon. Kun kävin läpi koulukiusaamista, koin vahvasti voivani luottaa hoitamiini eläimiin. Kissa kiepsahti kainalooni nukkumaan joka yö. Hevonen tuli kutsumalla luokseni. Lehmä katsoi lempeällä katseellaan, kun rapsutin turkkia.

Aikuisena luottamus tulee erityisesti esille suhteessa puolisoonsa, mahdollisiin lapsiinsa ja muihin perheenjäseniinsä. Tietenkin myös töissä: Normaalioloissa luottamusta löytyy toisen työpanoksesta, ajasta ja palkanmaksusta. Luottamus on myös organisaatioiden välistä – Kun sopimukset pitävät ja tehdään sovitusti, on yhteistyö hedelmällistä. Jotenkin tuntuu, että ihmisen luonteeseen kuuluu, että hän pyrkii varmistamaan luottamuksen siitä, että on joku, joka pitää kiinni silloin, kun on elämä heittää eteen kapuloita ja kivikkoista polkua. Sekä etenkin, että on joku, joka pitää kiinni kädestä silloin, kun hengittää viimeisen vedon. Ja, että on joku surussa halaamassa.

Yksi syy, miksi olen viime aikoina pohtinut luottamusta, on työpaikkani Postimuseon näyttelyhaku luottamuksesta. Etsimme uutta näyttelyä varten luottamusta kuvaavia valokuvia, esineitä, viestejä, teoksia, piirroksia tai muuta aineistoa tarinoineen. Jos osaisin ottaa taiteellisia kuvia, tekisin teoksen, jossa on toisiaan pitävät kädet rakkauden ja toivon eri värein solmittuina toisiinsa silkkinauhoin. Olisi myös mukava osata maalata luottamuksen särkyminen. Siinä käyttäisin paljon voimakkaampia värejä. Monet rakkauslaulut kuvaavat omalla tavallaan luottamusta ja sen rikkoutumista. Luottamus voisi muodostua kaarevista raudanpätkistä, jotka kiinnittyvät toisiinsa. Voisikohan luottamusta kuvata äärettömän merkillä? Miten sinä kuvaisit luottamusta? Vielä on tämä kuu aikaa osallistua Postimuseon Luottamus-näyttelyh akuun! Luottamus näyttely rakennetaan uuteen Kupla – kohtaamispaikkaan. Kupla on läpinäkyvä, läpäisevä, ajatuksia kupliva tila, joka on avoin kaikille museokeskuksen kävijöille. Kuplan toiminnan kautta Postimuseo tulee olemaan mukana vahvistamassa suomalaista keskustelukulttuuria.