Bisnesälyinen musta lammas hioi tappelijasta timantin

29.11.2016 12:30

Ennen kuin edes avaan kirjaa, jään miettimään kannen kuvaa. Se on samantyyppinen kuva, mitä Alpha Omega -levyn lehtisessä ja julisteessa: musta tausta, voimakas valo tuo kasvot esille harmaana. Mutta kirjan kannessa kuva on suoraan kasvojen edessä. Pää on suorassa. Muissa kuvissa poseerannut komistus on jopa rujon näköinen. Näkyy vain pää, ei edes kaulaa. Puhuva pää. Tämä on selkeästi Jaren, karu, tarina. Oikea silmäkulma on nostettu vähän ylös. En saa selvää onko se ilkikurisuuden vai mielenkiinnon ilmaisun merkki. Toisaalta tämä on tyypillistä Cheekiä, jokin voi tarkoittaa niin montaa asiaa, lopulta se paljastetaan vihje kerrallaan. Tämä ei olekaan ihan tavallisen jätkän tarina. Kannen jälkeisellä kuvalla näkyy jo vähän kaulaakin ja mustan paidan kaulusta. Käden ele ja kuvakulma tekevät kasvot paljon pohtivamman näköiseksi. Yhä edelleen oikea silmäkulma on ylhäällä. Jätkä on ylväänä, itsevarmana.

Huomaan heti olevani koukussa. Pakko vain lukea. Pitää oikein pysähtyä sanomaan itselle, että katso kelloa. Pyykkikoneen tyhjennys ja Tehis odottavat. Silti jatkan. Ja jatkan heti palatessani kotiin. Yhdeksän tuntia, ja koko kirja oli kahlattu. Kirjaa lukiessa menee ajantaju, kirja pysyy hienosti kronologisessa järjestyksessä. Lukemisintoa vauhdittaa värikäs kielenkäyttö. Kielikuvat ovat vekkulimaisen hauskoja, joista paistaa Jaren persoona ja tausta. ”Musta kassi putoaa perästä kuin pökäle pyllystä.” (s.42) ”Jätkä pakoilee meikälästä kuin kolumbialainen keihäänheittäjä viranomaisia.” (s.189) ” [ - - ] rämpiä rinnallani kuin räppielämän hetteikössä.” (s.191) Iso-H paineli kaikkia niitä psyykeni näppäinyhdistelmiä, joiden jäljiltä Lahdessa oli takavuosina murtunut monta nenää.” (s.239) Mietin ovatko nämä oikeasti Jaren suusta vai onko kirjoittaja Mikko Aaltonen käyttänyt omaa ammattitaitoaan hyväksi. Jos nämä ovat Jaren päästä, niin en yhtään ihmettele, miksi bileissä riittää väkeä, ja naisten päät ovat menneet pyörälle. Vaikkakin kirjassa väitetään Jaren jähmettyvän jäätävän viileiden naisten edessä.

Kirja on kirjoitettu niin, että tapahtumat välähtävät mieleen tahtomattaan. Iisisti. Tästä saa muutamalla muunnolla hyvän elokuvakässärin. Enkä sano tätä vain heittona, vaan Kettuna savannilla kirjoittaneena. Kirjassa on kännin höyrysten iltojen tarkkaa analyysiä, mitä pitää tehdä ja miten toimia kulloisessakin tilanteessa. Jaren asenne maali pitää saada silloin, kun on paikka, tulee esille kuin Cheek uusien aluevaltaustensa kanssa – joka puolella ja isosti. Parasta on, ettei tällainen tekstinatsi edes tajunnut kuin kolme kirjoitusvirhettä 461-sivuisessa opuksessa. Kirja ei kerro vain Jaren tarinan, vaan suomiräpin historian kaupallisemman ryhmittymän osalta.

Naurahdan tietyille muistoille. Mä kun oon suurin piirtein samaa ikäluokkaa. ”Leafin kortit jopa tuoksuvat hyvältä!” (s.32) Välillä tuntuu kuin lukisin omaa tuskaa, mutta intohimoa omalle jutulle. Kun Jare kertoo omasta tuskastaan, miten on vuoden yliajalla, samastun. Mulla meni AMK:un pääsyyn useampi vuosi. ”Vaikka kamppailen vastaan, minun on vaikea olla kokematta itseäni ajoittain luuseriksi.”(s.192) Perfektionistin helmasynti. Itseä ei päästetä helpolla. Olen kuullut legendaa niin 50 Centin lämppärikeikasta kuin irc-gallerian ryhmästä. Huomaan kiljahtavani naurunsekaisesti tajutessani lukevani näistä nyt. Siinä ne ovat mustaa valkoisella.

En ole ajatellut asiaa ennen kuin nyt, olen nähnyt Jaren ensimmäistä kertaa esiintymässä Elämä lapselle -konsertissa 2008. Olen aina ensi näkemisestä rakastanut Sokka irti -videota ja sen amerikkalaishenkisyyttä. Ei mitään suomimusan musavideotyyliä. Nähdessäni sen ajattelin, että videolla esiintyvä jätkä on tulevaisuuden tähti isolla T:llä. Kaiken hauskuuden ja kepeyden keskellä päädyn tilanteeseen, jonka olen jokunen aika sitten kokenut. Jare kuvaa hyvin tuntojaan isänsä kuoleman jälkeen. Samaistun.

Jare on ristiriitainen persoona, jolla on rehdin suomalaismiehen arvot ja pelimiehen sydän. Hän on taistelija hannu hanhen vaatteissa. Vain hänen stadionkonsertissa ukkoskuuro voi tulla oikeaan aikaan ja yhdistyä spektaakkeliin. Jaren päässä kalkulaattori käy koko ajan: Mikä on kannattavaa, mikä ei. Isosti, mutta budjetti pitäen. Jätkä pelaa uraa kuin pokeria, mutta ottamatta turhia riskejä. Jare tiedostaa kilpailijansa, tietää niiden hyvät ja huonot puolet. Hän tiedostaa, että kaikki julkisuus ei ole hyvää julkisuutta. Jarella on bisnesälyä, ollut jo alusta saakka. Lisäksi taskussa on markkinoinnin koulutus. Hän onkin ensisijaisesti bisnesmies. Siksi syksyisessä STT-kohussa Jare katsoi asiaa sopimusoikeuden näkökulmasta, eikä median kirjoittamattomien säännösten kautta. Lisäksi Jaren tarkkuus, perfektionistisuus ja menestyksennälkä yhdistettynä juuri tuohon markkinointiosaamiseen aiheuttaa paineet, jossa hänen tuotteensa, Cheekin, on oltava ykkönen, koko ajan. Ura ei saa laskea kuin lehmän häntä. Brandi ei saa muuttua lypsylehmäksi, sitäkin pahempi kohtalo olisi olla räpin rakkikoira. Tähti se pitää olla. Jare on halunnut olla tähti myös siinä staran merkityksessä. Stara, jollaista on Suomessa totuttu olevan vain ”isossa maailmassa”. Jare on tuonut Cheekin mukana suuren tähtikulttuurin vihdoin myös Suomeen.

Elastinen toikin omassa puheenvuorossaan tämän esille. Hänen ja Jaren ero on siinä, että Cheek on stara isolla S:llä. Elastinen pystyi muusikkona käydä Alepassa ruokakaupassa Areena-keikkojensa jälkeen. Mutta se, mikä näitä Profeettoja yhdistää on, että ura on lähtenyt liikkeelle siitä itse asiasta – intohimosta hiphopiin. Varsinainen tuote, musiikki, tehdään sydämellä ja niin hyvin kuin suinkin voidaan. Kaikesta huokuu, että Jare on todella perehtynyt hiphopin juuriin ja rap-genreen. Siitä hän saa happensa. Ja se on ajanut hänet siihen pisteeseen, että Cheek on tehnyt kaupallista, amerikkalaistyylistä räppiä, jossa onnistuminen luo stara-imagoa.

Jare ja Cheek ovat olleet sama persoona, mutta homman kasvettua Cheek on irtautunut Jaresta. Chekkonen, Jehu, Roope. Cheek kolmannessa persoonassa. Tuote. Jotain enemmän. Brandi, jonka ytimessä on se kunnolla hiottu musiikki. Jare mainitsee kirjassa, miten fanit ovat alkaneet jo puhua hänestä Jarena, eritellä Cheekistä. Team Cheek on nähnyt Jaren. Ei vain Cheekiä. Muut yleisössä ja median kautta näkevät vain Cheekin.  Tämän takia Jare on nyt alkanut tuoda esille kaksiuloitteisuuttaan persoonassaan. Toisaalta juuri isojen showden vetäminen ”[ - - ] edellyttää, että arki-Jaren täytyy kasvaa Cheekiksi ja edelleen yli, aina Chekkoseksi asti.” (s. 8)

”Se on suuren tähden tunnusmerkki: pelkkä läsnäolo riittää. Jos joskus olen samassa asemassa kuin Lil Wayne nyt, sellaisessa että pelkkä läsnäoloni riittää, tiedän antavani enemmän, pystyväni parempaan.” (s. 249) Tämän Jare sä olet tehnytkin. Antanut Cheekinä kaiken ja vielä enemmän, vaikka pelkkä läsnäolo riittäisi.

 

Sitaatit kirjasta JHT - Musta Lammas (Aaltonen 2016)

Takaisin

© 2015/2020 Reetta Uusikulku Kaikki oikeudet pidätetään.

Luotu Webnodella