Kiharapilven alta 2022-

Taivahan talikynttilöistä kevättä katsomaan

Keskiviikko 2.2.2022 - Reetta Kiharapilvi Uusikulku

Nykyaikana 2.2. merkitsee kaksostenpäivää, mutta vuosisatojen ajan se on ollut kynttilänpäivä. Varsinaisesti kynttilänpäivä on kristillinen juhla, jota tiedetään vietetyn jo 300-luvulla. Kynttilänpäivä-nimitys on peräisin keskiaikaisesta katolisen kirkon tavasta vihkiä kynttilämessussa vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät.

Jo ennen katolisuuden rantautumista Suomeen kynttilöissä on ajateltu piilevän suuria voimia: Niiden valon on uskottu helpottavan vainajan matkaa tuonpuoleiseen ja lapsivuoteessa makaava on voinut puhdistaa kynttilän avulla huoneen pahoista hengistä, jotka on ajateltu voivan vahingoittaa lasta. Pakanallisessa uskossa helmikuun alkua, ja etenkin sen toista päivää, on pidetty epäonnen päivinä, jolloin ihmiset ovat kulkeneet soihtujen kanssa karkottamassa pahuutta Katolisuuden myötä soihdut ovat sitten alkaneet edustaa valoa eli Kristusta. Kristillisessä perinteessä kynttilä kuvastaa yhä valon loistetta keskellä pimeyttä ja muistuttaa Kristuksesta valona maailmassa. Kynttilä on myös rukouksen symboli. Menneinä aikoina kynttilät ja soihdut ovat tuoneet ihan konkreettisestikin valoa pimeyteen. Kuitenkaan muualla kuin kirkossa ei juuri ole käytetty kynttilöitä kuin juhlissa tai arvovieraiden läsnä ollessa. Agraariyhteiskunnassa kynttilät on tehty itse syksyisin teurastuksen yhteydessä, eikä niitä tuhlailtu turhia. Arkipuuhiin on talvisin saatu valoa päreitä polttamalla. Näin kirkonmenoissa runsain määrin käytetyt kynttilät ovat olleet rahvaalle melkoinen näky. Tästä juontuukin sanonta ”Taivahan talikynttilät!”

Kynttilänpäivää on kutsuttu myös Marian puhdistuspäiväksi ja Herran temppeliin tuomisen päiväksi, koska sitä on vietetty 40 päivää Jeesuksen syntymän jälkeen. Nimi Marian puhdistautumisen päivä tulee Luukkaan evankeliumista, jossa kerrotaan kuinka Jeesuksen äiti Maria on saapunut temppeliin tuomaan lapsensa siunattavaksi 40 päivää synnyttämisen jälkeen. Naista on pidetty epäpuhtaana 40 päivää poikalapsen ja 80 päivää tyttölapsen synnytyksen jälkeen. Vielä nykyäänkään äiti ei osallistu kuninkaallisen vauvan syntymän kunniaksi järjestettyyn kiitosjumalanpalvelukseen Te Deumiin, vaan vain muut perheenjäsenet sekä kutsuvieraat.

Kynttilänpäivän perinteitä – Kevättä Kynttelistä

Kynttilänpäivänvietto on kokenut olonsa aikana monia muutoksia. Reformaation jälkeen kynttilöiden siunaaminen on jäänyt Pohjolan kristillisistä perinteistä pois. Kynttilänpäivää on jossain vaiheessa vuosisatoja vietetty myös 14. helmikuuta, kun on katsottu Jeesuksen syntymäpäivän tapahtuneen kuudentena päivänä tammikuuta. Vuoden 1772 kalenteriuudistuksen myötä päivä on siirretty nykyiselle paikalleen, eli helmikuun toista päivää seuraavaan sunnuntaihin, mikäli päivä muuten sattuu arkeen, tai edeltävään sunnuntaihin, jos toinen helmikuuta osuu laskiaissunnuntaihin. Suomalaisessa kansanperinteessä kynttilänpäivään, eli Kyntteliin, ei ole liittynyt uskonnollisia merkityksiä, vaan sitä on pidetty sydäntalven viimeisenä päivänä, jolloin pimein aika on ollut jo takanapäin. Jos ei Tapanina, eikä Nuuttina, niin viimeistään ”Kynttilänä jo hulluki huomaa, etton päivät pitenny”. Kynttilänpäivään on rahvaalla kuulunut niin ruokatapoja kuin ennustamisia. Esimerkiksi rasvaliemeen keitettyä ohrapuuroa on syöty ainakin Keski-Suomessa, Virossa ja liiviläisten keskuudessa. Ennustamiseen liittyy ajatus kynttilänpäivästä ensimmäisenä kevään päivänä: ”Kevättä kynttelistä, syystä Perttelistä”. Tuolloin on kuitenkin pitänyt vielä huolehtia ruuan riittävyydestä eläimille ja polttopuiden määrästä lopputalven varalle. ”Kevät keikkuen tulevi” -sanonta on näin tarkoittanut alun perin edeltävän satokauden riittävyyden huomioimista mahdollisimman pitkälle tulevan kevään loppuun. Lisäksi on ollut ollut toimia, joita on pitänyt kynttilänpäivänä tehdä. Esimerkiksi ensimmäinen lampaiden kerintä on tehty kynttilänpäivänä. Osissa maata kynttilänpäivän kansanperinteitä on vietetty vielä 1800-luvun puolella.

Kansanperinteessä kynttilänpäivänä, kuten muinakin talvennavan päivinä, kevään etenemisen ennustaminen on ollut tärkeä tehtävä. Tietyistä merkeistä on voinut lukea kevään tuloa ja tulevan vuoden säitä ja saada siten näkemystä tulevaan satokauteen: ”Kun ei kylmä kynttelinä eikä pauku Paavalina, kylmää kynnet kyntäjältä.” ”Jos ei kylmä Kynttelinä, eikä pauku Paavalina, ei oo kelpoa keseä.” ”Kynttelin suoja on puutteen tuoja: ukon lehmät ulvottaa, akan lehmät ammottaa.” Ensimmäisestä suojasta kynttilän jälkeen on kerrottu olevan yhdeksän viikkoa jäiden lähtöön ja kymmenen viikkoa kylvöön ja suveen. Jos kynttilänpäivänä kujat ovat täynnä lunta, niin laarit ovat silloin viljaa täynnä syksyllä. Kevään edistymisen on nähty myös variksen käyttäytymisestä: Kun varis huutaa ensi kerran kynttilänpäivän jälkeen, niin kuukauden päästä huutaa vasikka laitumella. Kynttilänpäivänä on seurattu myös ruukkukasvien kehitystä, koska jos ne alkavat jo helmikuussa kasvaa, on suuri mahdollisuus varhaiselle keväälle.

Nyt näyttäisi siis tulevan kelpo kesä, eikä sato saisi lovea. Ainakin kujat ovat täynnä lunta, vaikkei isoin lumisade tälle päivälle pelmahtanutkaan. Suojaa olisi näemmä tiedossa viikonloppuna, jos sääennustussovellus paikkaansa pitää. Näin huhtikuun puolessa välissä olisi jo pelloilla kova kuhina ja lokkien kirkuna. Variksen ääniä nyt vain sitten kuuntelemaan ja seurailemaan ruukkukasvien kasvua.

PS. Aloitan verkkosivustoni muutoksen, joten tämä on viimeinen blogitekstini ennen uudistusta. Tulen vaihtamaan julkaisualustan, joten ulkoasu tulee muuttumaan jonkin verran.

Avainsanat: kynttilänpäivä, Marian puhdistuspäivä, kulttuurihistoria, historia, kansanperinne, ennustuksia, sanontoja